hyrskynmyrsky

Hammas3 ja Hammas4 puhjettua Tintin yläleuassa pilkottaa jo uhkaavasti Hammas5 ja Hammas6. Kiukku on sen mukainen. Lapsen kiukkuun onneksi auttaa suppo. Äiti purkaa tuntemuksiaan blogiin, ehkä sekin tuo pientä helpotusta.

Essi tekee myös hampaita, mutta kiukkuilee siitä paljon vähemmän. Eikä järsi huonekaluja ja sähköjohtoja. Ah. Toisin kuin kanit ja koirat, lapset muuttuvat yllättävän paljon helppohoitoisemmiksi muutamassa vuodessa.

Nya vita toppar skymtar, vänster nere. Hoppas snuvan lättar nu och nätterna blir horisontala. Zombiemamman är trött, trött, trött.

Mikä lykky että pistokkeet on sijoitettu muutamia kymmeniä senttejä lattianrajasta ylöspäin, muutenhan lapset eivät oppisi ikinä konttaamaan! Tintti on nimittäin seissyt tukevasti kaikilla neljällä tai jollakin kolmella hyvän aikaa, mutta liikkumiseen tämä oiva kohoasento ei ole kelvannut. Ryömiminen muuttui kuitenkin kertaheitolla epätarkoituksenmukaiseksi liikkumistavaksi kun piti lähestyä pistoketta, josta oli tipahtanut suojakansi pois. Myöhemmin päivällä saimme havaita että myös kiinnostavasti suriseva valaistu uuni ja aukinainen keittiön laatikko riittävät houkuttamaan lapsesta sen pienen ekstravaivannäön joka vaaditaan pystympään etenemiseen.

Varsinainen järkytys tuli kylläkin jo viime viikolla. Silloin kävimme kävelyllä ja neiti tuijotteli tapansa mukaan maisemia, hiukan huterassa istuma-asennossa laidasta tukien. Kunnes kurkotti vähän liian pitkälle ja keikkasi reunalta alas. Ilmeisesti viittä vaille asfaltti ei ollut kamala kokemus, koska enemmän tai vähemmän tahallisia lentoharjoituksia jatkettiin koko loppumatkan ja äiti sai harjoitella moniajoa kun piti valvoa kahta pyöräilevää ja yhtä syöksyilevää lasta samaan aikaan. Kun pääsimme kävelyltä kotiin saakka vaunukoppa viskattiin suorinta reittiä kellariin ja tilalle vaihdettiin viispistevyöllä varustettu istuinosa. Nyt äiti tietää ainakin missä yksi lapsista on.

Ryömivä Tintti on keksinyt, että lattiatasosta käsin voi tehdä paljon asioita kuten tarttua tuolin jalkaan ja heilutella sitä puolelta toiselle. Ilo tulee ilmeisesti suurelta osin siitä, että omalla toiminnallaan saa jotain isokokoista liikkeelle. Myös laatikot kiinnostavat - harmi vain että äidillä on alimmassa keittiön laatikossakin niin raskaita tavaroita ettei laatikko avaudu aivan helpolla. Riemu oli siksi suuri ja kuolan määrä valtava kun Tintti aamulla keksi, että jääkaapin poljinta painamalla saa koko kaapin oven auki. Ja lisäksi kiinnostavan kylmän pelmahduksen jääkaappi-ilmaa kasvoilleen. Mikä ihana asia näin kesähelteillä.

Tintti ryömii. Niin se tekee. Vihaisesti ja määrätietoisesti ja hyvin hyvin suunnitelmallisesti kohti pistorasiaa.

Saimme karppaavia vieraita ja piti pikapikaa kehitellä juhlakelpo jälkiruoka ilman liikoja sokereita ja venhäjauhoja. Sen verran hyvää oli… *putsaa suupieliä* että pistetään resepti muistiin:

Kookos-suklainen paahtovanukas

1 tlk kookosmaitoa
4 kananmunankeltuaista
125g erittäin tummaa suklaata (70-80%)
(Hyppysellinen steviaa tai muuta makeutusainetta. Jos et karppaa, sokerikin käy.)

Vatkaa kananmunankeltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Lämmitä kattilassa kookosmaito ja suklaa, kunnes suklaa on sulanut täysin. Vatkaa joukkoon kananmunankeltuaiset. Makeuta halutessasi.

Kaada seos uuninkestävään vuokaan tai jaa pieniin annoskulhoihin. Asettele vuoka/vuoat isompaan vuokaan, jonka pohjalle kaadat vettä vanukasvuokien puolivälin korkeuteen. Paista hiljaisella lämmöllä (150) kunnes vanukkaat hyytyvät ‘pinnasta umpeen’.

Karpittomiin versioihin voi vielä paahtaa pinnalle karamellikerroksen: Sirottele pintaan ohuelti sokeria ja sulata sokeri uunin grillivastuksen alla tai pienellä kaasupolttimella.

Tarjoile tuoreiden mansikoiden kanssa. Vaihtoehtoisesti mango, ananas, aprikoosi, vadelma. Onhan noita

Essi har lärt sig nya klapp-ramsor i skolan och gillar speciellt en som börjar “biosakke, no no no, si si si…” (försökte hitta på nätet, men kanske jag inte skriver det rätt?). Tintti älskar uppmärksamhet, och i hopp om skratt klappar Essi biosakke åt henne titt och tätt. Undrar om inte lillungen snart tror att hennes namn är Biosakke

Tämä meidän pieni Tintti petaa äidille kauhun hetkiä. Suussa putkahti taas esiin uusi hammas. Kohta keksitään pureminen, aivan varmasti. Ajatus lähettää kylmiä väreitä pitkin selkää ja vähän muuallekin.

Pinnan alla vaanivia piraijanhampaita odotellessa voi opetella kääntymään, kurkottamaan tavaroiden perään ja nauramaan herkullisesti äidin omituisuudelle. Sillä seurauksella että äiti käy naurujen toiveessa päivä päivältä omituisemmaksi.

Törmäsin tähän todella hyvään blogipostiin aiheesta, jota olen itsekin miettinyt paljon viime aikoina: mitä tietoja lapsista uskaltaa laittaa nettiin. Suosittelen lukemaan.

Tintti-pienoinen kärsii siitä mistä kaikki kolmannet, kai. Äiti on liian kiireinen kirjoittamaan, vaikka toinen tekee kaikki temput. Viime viikko oli tästä oikein juhlava esimerkki.

Maanantaina tyttö nauroi ensimmäisen kerran ääneen. Äiti matki sähkökitaraa, se oli hauskaa. Ekan kokeilevan hörähdyksen jälkeen tuli kunnon nauru. Äiti on sittemmin matkinut sähkökitaraa varsin ahkerasti. Mahtava temppu. Silti äiti ei kirjoita blogiin…

Keskiviikkona kävimme neuvolassa. Neuvolakäynnin alussa Tintillä ei ollut hammasta kun terveydenhoitaja kurkkasi suuhun. Neuvolan täti kyllä ihmetteli kuolan määrää ja mietti olisiko hampaita tulosta, mutta äiti arveli, että kuola johtuu suuhun asumaan muuttaneista nyrkeistä. Puolen tunnin päästä, imettäessä, vauvan suussa pilkisti kuitenkin hampaan ensimmäinen piikki. Että näin - ensimmäinen hammas - taisi jopa putkahtaa esille neuvolakäynnin aikana. Blogissa ei vieläkään mitään…

Torstaina Tintti kääntyi. Ensin vatsalta selälle. Sitten selältä vatsalle. Sitten tyttö pyöri 180 astetta lattiatasossa. Ei saakutti, mitä vauvan täytyy tehdä että saa maininnan verkkoon!?

Korjataan tämä vääryys heti ja tehdään vauvaisia merkintöjä. Tintti on nyt 63cm pitkä ja painaa hippusen yli 6kg. Päälaen pisimmällä töyhtöllä on mittaa 7cm ja niskassa paistaa pälvi. Kädet on löytyneet ja jalkojakin välillä tuijotellaan, kiinnostunut ja hiukan ihmettelevä ilme naamalla. Korvat ovat hassut, ei niistä ihan ota selvää, jotain siellä hiusrajassa on jota on kivaa sormeilla syödessä. Ihana pikku vaavimme kasvaa. Isosiskot ovat parasta viihdettä mutta välillä tosi väsyttäviä. Isi on hassu ja parransänki kutittaa. Äiti on ruoka.

Skolflickan kom hem och berättade om en diktamen, där läraren hade haft dem att skriva C-Y-K-E-L istället för C-Y-C-K-E-L och tyckte det var tassigt. Mamma sade att inte var det ju tassigt alls, för cykel skrivs faktiskt C-Y-K-E-L. Dethär var inte Essi alls övertygad om för “Miinas mamma” hade sagt att cykel skrivs med ck och vi var redan på vippen till ett mamma-säger-och-flickan-gråter-krokodiltårar när mamma kom ihåg att vi faktiskt har förberett oss för dessa tragedier. Alltså grävde vi fram vår nyinskaffade Svenska akademins ordlista och slog upp (ja, Essi slog faktiskt själv upp), både ‘cykel’ och (försökte) ‘cyckel’. När då både ‘cykel’ beskrevs som ett “tvåhjuligt trampfordon” vilket faktiskt lät ganska rätt och det senare inte fanns att hitta alls, blev Essi så småningom övertygad att “Miinas mamma” inte har rätt och tvärtomåt riktigt stolt över att hon nu på skolan kan förklara att i sådana här språksaker har hon en auktoritet som gäller, till och med över mammor: SAO. Rätt!

Blogaustaukoa selittää tällä kertaa aivan erityislaatuinen tapahtuma, nimittäin porukkamme sai alkuvuodesta tyttövahvistusta kun perheemme kolmas lapsi syntyi. Kolmen suora mahdollistaakin parhaimmalla mahdollisella tavalla dramaattisia hetkiä a la Jane Austen ja jäämme innolla odottamaan kolmikon teini-ikää.

Eilen oli Tintin 0-v synttärijuhlat, joita juhlittiin sukulaisten kanssa tiiviissä tunnelmissa (jep, kahdessa tasossa oleva asunto tarkoittaa käytännössä että vieraille on puolet vähemmän tilaa). Iso kiitos vieraille jotka saapuivat meille, osa pitkänkin matkan päästä!

Juhlakalun maraton-uni kesti toistuvat siirrot sylistä toiseen eikä silmiä juuri päästy ihailemaan.

En tiedä mistä tuo sana hypähti päähäni, mutta sinne se jäi asustelemaan eikä jättänyt rauhaan. Kuola valuen kävin sitten eilen ostamassa limeä (ei kuulu vakiovarusteisiin) ja aamulla tehtiin sconeseja eli englantilaisia teeleipiä. Helppo ja vaivaton aamupala, eikä tiskiäkään synny kuin yhden kulhon verran.

Ainekset
5dl vettä
1 kananmuna
1 dl grahamjauhoja
loput (5dl?) venhäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
1 limen hienoksi raastettu kuori
10 pehmeää taatelia karkeina palasina

Sekoita vesi + kananmuna ja suola, lisää joukkoon limen raastettu kuori (pese lime ensin tiskiaineella ja harjalla että saat varmasti kasvatuksessa käytetyt myrkyt pois) sekä taatelit. Sekoita grahamjauhoihin leivinjauhe ja vatkaa joukkoon. Lisää vehnäjauhoja vähän kerrallaan kunnes taikina vaikuttaa hyvältä (jos leivot käsin pellille tee vähän tiukempi, silikonisiin muffinsivuokiin tehdessä voi olla tahmaisempikin). Paista hyvällä lämmöllä (200+ astetta) 10-15 min kunnes sconesit halkeilevat - silloin ne ovat läpikypsiä. Tarjoile mascarponen tai ranskankerman tai voin kanssa ja NAUTI!

Sissi on vihdoin oppinut kiipeämään kunnolla ja roikkuu nyt köysissä ihan miten päin tahansa. Esimerkiksi pelkkien jalkojen varassa ja ylösalaisin. Kiipeilyinnostus sai alkunsa sirkustempuista turvallisesti lähellä lattiaa, mutta koska kaikki pitää näemmä nykyään tehdä mahdollisimman vaarallisesti niin tyttö ahkeroi itsensä katonrajaan. Parin päivän tehotreenit takana ja nyt saatiin ensimmäinen kattokosketus. Toivomme, että ensimmäinen aivotärähdys ei seuraa heti perässä…

Nukkumaan menneiden lasten huoneesta kantautuu kutsu: “autioplaneetta, autioplaneetta, tule tänne, olen Petoveto viiiiiiiiis!”

Isi on viime aikoina lukenut lapsille ääneen nuoriso-scifiä. Selvästi uppoaa.

Ihmetteleville tiedoksi, että blogiin kohdistuvat muutokset ovat ihan tarkoituksella tehtyjä ja että äiti ei ole seonnut.

…on lapsi, joka keksii kello kahdeksalta illalla pestä pienen muovielefanttinsa, pienen muovielefantin pienessä uima-altaassa, joka on piripintaan täynnä vettä. Sängyssään.

Blogissa on ollut pitkään hiljaista. Miksi?

No ensinnäkin siksi, että täysipäiväinen työskenteleminen ja täysipäiväinen äitinäolo on vaan tosi rankkaa. Nyt tältä äidiltä loppui kunnianhimo ainakin yhdellä saralla ja tämän kuukauden alusta lähtien olen osa-aikaisella hoitovapaalla. Mikä tarkoittaa sitä, että lasten tarhaan viennin ja lasten tarhasta haun väliin jäävä tehokas työaika saa ihan oikeasti olla vain 6h, eikä tarvitse joka päivä matkustaa madonreikää ajassa taaksepäin että saisi vuorokauden tunnit riittämään. Huojentavaa.

Tytöt ovat jo kovasti isoja, kumpikin. Siinä toinen syy, miksi tämä sivusto on ollut vähäisellä käytöllä. Kun lapset olivat oikein pieniä, tuntui vielä suhteellisen viattomalta blogata niiden edesottamuksista. Mutta lasten kasvettua, julkinen kirjoittaminen heidän elämästään arveluttaa minua enemmän ja enemmän. En edelleenkään usko, että aiemmista viesteistä olisi heille suunnattomasti haittaa. Jotenkin tuntuu, että varhaislapsuuden ajat ovat muutenkin erityisasemassa. Kun ei itse muista ajasta mitään, muiden kertomuksia kuunnellessa voi nauraa yhtä sydämellisesti omille hölmöilyille kuin naapurin kakaroidenkin. Tarinat varhaislapsuudesta ovat kuin satuja. Ja vaikka niiden kautta paljastuisikin hämäriä yksityiskohtia menneistä ajoista, matojen syömiskisoja unohtamatta, ne ovat tavallaan ihan ok. Lapsena ollaan hassuja ja tehdään outoja asioita. Mutta Essi ja Sissi ovat nyt siinä iässä, että heidän tekemisiään ei voi noin vain kertoa. Kummallakin on omat jutut, omat salaisuudet ja ennen kaikkea, omat hyvin hyvin tärkeät ihmissuhdeverkostot, joissa todennäköisesti seikkaillaan ihan eri säännöillä kuin aikuiset omissaan. Huolimaton vanhempi voi tehdä näille kuvioille paljon tuhoa, loukata monta ihmistä ja paljastaa salaisimmat suunnitelmat ihan tietämättään. Siksi tuntuu, että lapsista blogaaminen ei enää tule olemaan kovinkaan runsasta tai yksityiskohtaista.

Sen sijaan saatamme kirjoitella yhdessä tyttöjen kanssa tekemistämme. Harrastuksista, leipomisesta, käsitöistä - kaikesta sellaisesta viattomasta josta vielä toistaiseksi kuvittelen että kukaan ei ota nokkiinsa. Katsotaan miten se sujuu ja korjataan kurssia taas tarvittaessa.

Sunnuntaina liikkui taas trulleja pihapiirissä. Isi vastaa kamerasadosta:

Tänään aprillinpäivänä tarhaan tallusteli kaksi sirkuskarhua:

Essi ryckte själv loss sin andra gungande tand idag. Nu har hon en två-tandslucka i nedre tandraden, stor nog så att hon kan peta in små potatisbitar utan att öppna munnen.

Samtidigt skymtar det nytt vitt där var den första tanden som lossnade engång satt. Essi är otroligt stolt över att hon börjar få permanenta tänder.

Etsiskelin banaanimuffinsin ohjetta ja törmäsin taivaalliseen sivustoon: Dagens Muffin. Aivan järjettömän paljon muffinsiohjeita, sekä suolaisia että makeita, ja vieläpä reseptien arvostelujärjestelmä, josta voi arvailla vähän muffinsin onnistumisastetta. Ah!

Päivän muffinsit tein kuitenkin tämän ohjeen pohjalta, tosin tapani mukaan muuntelin ohjetta reilusti:

Kauraiset banaani-suklaa-hasselpähkinämuffinsit
150g margariinia
2dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kypsää banaania
2,5 dl kaurajauhoja (esim. Provena kaurajauhoja saa marketeista)
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
noin 1,5 dl maitoa
2 kananmunaa + kaksi kananmunan valkuaista (nämä voi varmaankin korvata kolmannella kananmunalla)
1,5 dl hasselpähkinää jauhettuna
4 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi, lisää kananmunat ja vatkaa hyvin. Lisää banaanisose. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon. Notkista maidolla. Lusikoi taikinaa muffinsivuokiin ja paista 15-20 min 220º-240º lämmössä (kaasu-uuni: 6).

Tuli aika tukevat muffinsit, mutta maku osui ihan nappiin. Mahdollisesti voisi lisätä 1 tl leivinjauhetta, minulla on tuntuma että banaani leivonnaisissa syö niiden kuohkeutta.

Sissi löysi jostain ihmeellisestä kätköstä äidin vuosikymmeniä vanhat halpisaurinkolasit ja ihastui niihin aivan ikihyviksi. Pettämätön 80-luvun tyyli kulkee samaa catwalkia Sissin nysä-otsiksen kanssa, etenkin kun se sojottaa näin suoraan pystyyn! Niin, se on rokkia täynnä.

Puh, nyt tytöt ovat taas terveitä! Sissin mega-vatsataudin jälkeen myös Essi sai tartunnan. Onneksi isompi tyttö sairasti nopeutetun version taudista eikä sängyn pohjalla mennyt kuin kaksi päivää. Heti kun lapset saatiin kuntoon, äiti heilutti siivousrättiä ankarasti ja toivoo nyt hartaasti, että tämä vatsatautipöpö on saatu hengiltä.

Toipilaspäivän lounaspöydässä äiti kaivoi esiin kameran. Eipä meidän linssiluteet voi silloin jatkaa syömistä rauhassa, vaan tietysti pitää poseerata.

Ihmeen hyvässä sovussa näillä tytöillä on mennyt viime päivät. Yhteinen leikki sujuu, kiistaa syntyy vain yksittäisistä asioista ja kumpikin on omituisen hyvällä tuulella. Ehkä luonto on katsonut tarpeelliseksi tehdä lapsista taudin jälkeen erityisen kilttejä, jotta äidin hermot saavat aikaa palautua ennen seuraavaa rasitetta.

Jostain syystä perus porkkanasämpylät eivät innosta minua ollenkaan. Ulkonäkö lupaa reilusti makua (porkkanaa, nam!), mutta silti sämpylä usein on aika tylsä - eikä porkkanaa välttämättä maista ollenkaan. Lisäksi mielleyhtymät porkkanakakkuun virittää suun odottamaan jotain paljon muhevampaa, tummempaa, mausteisempaa. Ei ihmekään, jos ei tavallinen pieni porkkanasämpylä pysty vastaamaan noihin ennakko-odotuksiin.

Mämmimaltailla leipomisesta innostuneena sainkin idean tunkea maltaita myös porkkanasämpylätaikinaan. Perään lensi vielä vähän mausteita ja syntyi ihan mielenkiintoinen, hivenen muhevampi porkkanasämpylä. Kurkuma värjää myös koko sämpylän hennosti kellertäväksi, mikä näyttää aika hauskalta ja sopii hyvin tulevaan pääsiäiseen.

Sämpylöiden paistosta: Meillä on kaasu-uuni ja siinä on kerrassaan haasteellista leipoa (ohjeita ja vinkkejä tässä). Ainoa keino saada järkevästi ruskistuneita ja tasaisesti paistuneita sämpylöitä on paistaa ne silikonisessa vuoassa. Isot leivät tehdään meillä siksi vuokaleipinä ja sämpylät paistuvat hienosti silikonisessa muffinsivuoassa. Vuokasämpylöitä tehdessä taikina voi jäädä hiukan löysäksi, koska sämpylät lusikoidaan suoraan muotteihin. Jos leivot sämpylät pellillä, lisää jauhoja kunnes taikina on käsiteltävissä.

Porkkanasämpylät
1l maitoa tai vettä
50 g hiivaa
1 dl siirappia
1 rkl sokeria
1-2 tl suolaa
1 rkl inkivääriä
1 rkl kurkumaa
1 dl mämmimaltaita
3 dl grahamjauhoja
loput jauhoista: vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
100 g margariinia
5-6 porkkanaa hienoksi raastettuna

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon (tai veteen). Lisää osa vehnäjauhoista, sokeri, suola ja mausteet ja vatkaa kunnon sitko taikinaan. Lisää siirappi, mämmimaltaat ja grahamjauhot sekä raastettu porkkana. Vaivaa hyvin ja lisää jauhoja pikkuhiljaa kunnes taikina irtoilee kulhon reunoista ja vaikuttaa, että taikina on käsiteltävissä. Vaikka tekisit sämpylät muffinsivuokiin, varo ettei taikina jää liian löysäksi - porkkana tuo lisää nestettä! Lopuksi, sulata margariini ja vaivaa joukkoon.

Anna kohota hyvin, vaivaa uudelleen ja muotoile pieniä sämpylöitä tai lusikoi taikinaa muffinsivuokiin. Muffinsivuoat piripintaan paistuvat kaasu-uunissa 6/8 22min, sähköuunissa vastaava olisi ehkä 225º ja 20 min.

Muimun kautta kummitädiltä kantautunut mallaslimppuohje kohtasi äidin improvisaatiokeittiön ja tuloksena oli varsin onnistunut sämpyläohje. Pistetäänpä muistiin.

Sämpylöiden paistosta: Meillä on kaasu-uuni ja siinä on kerrassaan haasteellista leipoa (ohjeita ja vinkkejä tässä). Ainoa keino saada järkevästi ruskistuneita ja tasaisesti paistuneita sämpylöitä on paistaa ne silikonisessa vuoassa. Isot leivät tehdään meillä siksi vuokaleipinä ja sämpylät paistuvat hienosti silikonisessa muffinsivuoassa. Vuokasämpylöitä tehdessä taikina voi jäädä hiukan löysäksi, koska sämpylät lusikoidaan suoraan muotteihin. Jos leivot sämpylät pellillä, lisää jauhoja kunnes taikina on käsiteltävissä.

Appelsiini-mallassämpylät

1 l appelsiinituoremehua
2 dl vettä
50 g hiivaa
2 dl siirappia
2 tl suolaa
1,5 tl anista
0,5 dl pellavasiemenrouhetta
2 dl mämmimaltaita
2-3 dl ruisjauhoja
loput jauhot: hiivaleipäjauhoja/vehnäjauhoja
150 g leivontamargariinia

Lämmitä appelsiinimehu kädenlämpöiseksi. Murustele joukkoon hiiva, lisää siirappi, suola, anis ja osa vehnäjauhoista. Vatkaa reippaasti sitkoa taikinaan, lisää sitten pellavasiemenrouhe, mämmimaltaat ja ruisjauhot. Vaivaa taikinaa ja lisää pikkuhiljaa jauhoja kunnes taikina irtoilee kulhon seinämistä.

Anna kohota hyvin, vaivaa taas ja annostele taikina muffinsivuokiin. Paista kaasu-uunissa 6/8, 18-20 min, sähköuunissa vastaava olisi ehkä 225º ja 16 min.

Kaasuliesi on monen mielestä keittäjän unelma. Kaasu-uuni sen sijaan on pieni henkilökohtainen painajainen, enkä vielä ole kuullut kenenkään sellaista kehuvan. Kaasu-uunin armoton alalämpö on haaste etenkin niille jotka pitävät leipomisesta. Epäilevät voivat yrittää paistaa pullia grillissä - vitivalkoiset pullat ovat päältä vielä taikinaiset kun rapsakka pohja alkaa savuamaan.

Katastrofaalisen ensikosketuksen (kutakuinkin tuo yllä kuvattu pulla) jälkeen yritin verkosta etsiä ohjeita kaasu-uunissa leipomiseen. Niitä ei silloin löytynyt, mutta keskustelufoorumeilta sain yksittäisiä vihjeitä jotka auttoivat alkuun. Nyt olen muutaman vuoden kokeilun myötä oppinut joukon temppuja, joilla pullat ja leivät saa onnistumaan, ainakin kohtuullisesti, joten ajattelin pistää jakoon.

Kaikki paistetaan katonrajassa. Leipomisen A ja O on leivonnaisen hyvä etäisyys polttimosta. Näin lämpö tavoittaa leivonnaisen mahdollisimman tasaisesti eri puolilta, eikä vain suoraan alhaalta. Kun laitat leipäsi/pullasi uuniin, arvioi paljonko se tulee kohoamaan ja sijoita se sitten kohoamisvara huomioiden niin korkealle kuin uuni sallii. Voit jopa vaihtaa tasannetta paiston aikana ja tuoda peltiä alas vasta kun leivonnainen uhkaa tarttua uunin kattoon, jotta saat koko paiston ajan pidettyä mahdollisimman paljon etäisyyttä alapolttimoon. Tämä tarkoittaa myös että uunissa ei kannata paistaa enemmän kuin yhtä pellillistä kerrallaan. (Olen kuullut että uudemmissa uuneissa on jonkinlainen kiertoilma joka tasaisi lämpöä. No, sellaista ei ole meidän 70-80-luvun uunissa - voi olla että ohje on turha jos sinulla on uudempi uuni.)

Vältä peltiä, suosi ritilää. Tämä on toinen tapa, jolla on suuresti vaikutusta siihen, mistä suunnasta lämpö tulee. Pelti ei päästä nousevaa lämmintä ilmaa lävitseen, vaan ennemminkin lämpiää itse ja polttaa leivonnaisten pohjat. Pellin päällä paistettuina pullat saavat kovan, keksimäisen pohjan. Parempi ratkaisu on ritilä, jonka päällä (muutamakin arkki) leivinpaperia. Sellaisia leivonnaisia varten jotka edellyttävät ehdottoman sileää alustaa (piparkakut, kääretortut) voi kokeilla ritilän päälle asetettua silikonista leivinalustaa. Kääretortulle tämän päälle kannattaa tietysti levittää vielä reunoista taitettu leivinpaperi, ettei taikina valu. Pellin lämpöä blokkaavan ominaisuuden voi käyttää myös hyödykseen: jos pellin laittaa tyhjillään uunin alaosaan se tasaa jonkin verran lämpöä. Jotkut suosittelevat vielä, että pellille kaadetaan vettä. En kuitenkaan ole kokenut tätä tarpeelliseksi silloin, kun leivon silikonivuoissa (lisää alla).

Vuokamateriaalin valinta vaikuttaa paistotulokseen. Metalli on huono valinta vuoassa, koska se johtaa lämpöä hyvin ja tuloksena on sen seurauksena yleensä kärähtänyt pinta. Jos kuitenkin päätyy metalliin, kannattaa muistaa että myös vuoan värillä on väliä: vaaleat pinnat heijastavat lämpöä enemmän kuin tummat ja lämpiävät näin suhteessa vähemmän. Oman kokemuksen mukaan vuokamateriaaleista parhain on kuitenkin silikoni (lisää alla), silikonivuoan puutteessa myös lasi ja keramiikka toimivat (mutu-tuntumalla sanoisin että lasi toimii näistä kahdesta paremmin). Ennen silikoneja leivoin melkein kaikki leivät vuokaleipinä, isossa lasisessa lasagnevuoassa.

Lyömätön silikoni. Silikoni on kaasu-uuni-leipojan pelastus. Silikonivuoka kestää hyvin käyttöä kaasu-uunissa (vaikka tätä ei yleensä erikseen vuokien ohjeissa mainita) ja mitä tärkeintä, koska se johtaa lämpöä hyvin huonosti se käytännössä eristää leivonnaiset kaasu-uunin alhaalta tulevalta lämmöltä. Näin lämpö pääsee leivonnaisen kimppuun tasaisesti kaikilta puolilta. Paistotulos on aivan taivaallisen hyvä verrattuna muihin vuokamateriaaleihin! Itse ostin heti pari leipävuokaa ja niissä paistan nykyään niin leivät ja kuivakakut, kuin myös sokerikakut (synttärikakkuja kaivataan yleensä junan- ym. muotoisina, joten neliskulmainen muoto ei haittaa yhtään), jauhelihamurekkeet, terriinit - kaikki mikä vaan on vuokaan laitettavissa. Suurin oivallus minulle on kuitenkin ollut silikoninen muffinsivuoka, jossa olen alkanut tehdä sämpylöitä, pullia ym. pikkupaistoksia. Silikoninen vuoka on sämpylöiden kanssa ihan lyömätön. Ensinnäkin kaikista pullista tulee aina kutakuinkin säännöllisen muotoisia. Toisekseen, kierrepullat ja muut täytetyt leivonnaiset eivät aukea, eivätkä täytteet valu pellille (päin vastoin, kaikki valuvaisetkin täytteet muhivat kypsäksi yhdessä taikinan kanssa ja pullista tulee Herkullisia). Ja lopulta, sämpylöitä tehdessäni minun tarvitsee vain annostella oikea määrä taikinaa muffinsivuokiin - näin selviän leipomisvaiheesta käden käänteessä, sotkematta käsiäni ja pöytää! Usein teen sämpylätaikinasta tahallaan ihan hivenen käsin leivottavaa taikinaa löysempää (sellaista, että sitä juuri ja juuri pystyisi käsittelemään reilusti jauhotetulla pöydällä). Reippaan vaivaamisen ja kunnon kohotuksen jälkeen tökin taikinaa hetken kulhossa ja sitten vain nostelen taikinaklimppejä vuokaan kauhan ja nuolijan kanssa. Simppeliä ja siistiä - olen muffinsivuokien ylin ystävä!

Kahvi on ruskeaa. Kaasu-uunissa voi olla vaikea saada pulliin väriä. Perinteisten kananmunalla tai maidolla sivelemisten sijaan voi kokeilla onneaan kahvilla tai siirapilla - joskus näillä saa paremmin väriä pulliin/sämpylöihin.

Huomioita paisto-ajoista. Kaasu-uunin lämpötilat menevät meillä yhdestä kasiin, eikä meillä ole kovin luotettavaa lämpömittaria joten tämä on nyt ihan mutua kun en tiedä astelukujakaan. Tuntumani on kuitenkin, että paistan sämpylöitä hivenen pitempään ja matalemmalla lämmöllä kuin sähköuunissa on tapana. Esimerkiksi muffinsivuoassa paistuvat sämpylät viettävät uunissa noin 20min (uuninlämpö kuutosella).

Edit: Uunin ohjelehtisen mukaan lämpötilat ovat seuraavat:
1=150°
2=160°
3=180°
4=200°
5=220°
6=240°
7=260°
8=280°
Matalampia lämpötiloja (esim. sienien/hedelmien kuivaamiseen) olen hakenut jättämällä uuniluukun auki. Hyvin toimii!

Pizzan ystävä. Joissakin tilanteissa kaasu-uuni on oikeasti oivallinen. Sellaisissa tilanteissa, joissa kova alalämpö on tavoite, mikään ei vedä vertoja kaasulle. Crostinien grillaus, paprikan paahto ennen kuorimista ja pizzan paistaminen sujuvat kaasu-uunissa loistavan hyvin. Pizzan paistamiseen käytä peltiä, mielellään mustaa ja pistä käräyttäen!

Siinäpä kaikki. En edelleenkään ole kaasu-uunin ystävä enkä suosittele moista kenellekään. Mutta jos joudut leipomaan kaasu-uunissa, toivon, että näillä vihjeillä pääset askeleen lähemmäs tavoitteitasi. Onnea yritykseen!

Ps. Jos teillä lukijoilla on lisää leipomisvinkkejä kaasukokille, kommentteihin saa mielellään laittaa lisää vihjeitä!

Sissi pikkuinen sai niin raivoisan oksennustaudin että jouduimme vuorokaudeksi sairaalaan tiputukseen. Onneksi tilanne raukesi ilman kovin kummoisia toimenpiteitä - lieviä tulehdusarvoja vielä seurataan mutta muuten hoidoksi riittää tästä eteenpäin lepo ja runsas juominen. Kotiuduimme muutama tunti sitten ja pieni tyttö simahti miltei samantein. Kodin haju sieraimissa antaa ilmeisen hyvän unen, lounaan pitkistä päikkäreistä huolimatta pikkuneiti on nukkunut sikeästi kohta 2h.

Sairaala oli Sissille kova paikka. Vieras ympäristö ei koskaan ole ollut Sissin lempijuttuja, joten kun siihen lisätään vielä jatkuvasti vaihtuvat henkilöt jotka tulevat huoneeseen ja pääsääntöisesti aina pistävät, puristavat tai muuten ronklaavat, voitte kuvitella että vierailu oli neidistä kerrassaan kurja. Paha oli myös siirtyminen osastolle juuri kun päivystyksen huone alkoi tuntua tutummalta. Äiti sai laulaa piristäviä lauluja ja lukea Rasavilli Piltti -kirjaa (Vilda Bebin) kannesta kanteen aika monta kertaa pitääkseen yllä edes vähän taistelumieltä. Ei sitä silti kovin paljoa ollut. Tänään osastolla Sissi ei edes uskaltanut puhua, kuiskasi vain yksittäisiä sanoja ja nieli niistäkin puolet. Äidin sydän on solmussa kuin batiikkivärjäystä odottava tiukasti nyöritetty teepaita. Taidamme sekä äiti että tytär tarvita molemminpuolista haliterapiaa.

Mamma har alltid haft smeknamn åt ungarna. ‘Mammas lilla kråka’, kallas de ibland, kärleksfullt - det kommer väl ursprungligen från muimu. ‘Gulle’ är ett ganska praktiskt allmänt tilltalsnamn. Och när man måste tilltala båda på en gång, så istället för ‘barn’ kallas fröknarna ‘bi o ba’. Flickorna brukar själva komma överrens om vem som är ‘bi’ och vem som är ‘ba’.

Alla mammas smeknamn duger inte. För kanske ett halvt år sedan diskuterade vi olika alternativ och då var det helt klart att mammas smeknanm var alldeles usla. För att bli godkända måste smeknamnen också betyda något, helst något väldigt vackert. Mamma frågade vad det kunde vara, och Essi kom fram med nament ‘Guld Ängel’. Sissis motsvarande önskemål var ‘Kinuski Paraply’.

Men nu börjar Essi förstå sig på smeknamn. Hon har själv hittat på smeknamn åt våra katter. Ruuti kallas ‘Mirro’ och Kikkanen ‘Kulta’. Essi själv blir numera inte alls arg av att man kallar henne alternativa namn. Ändå är de smeknamn som baserar sig på det egna namnet allra bäst (-skutt, -saurus), men också andra duger. Sissi är fortfarande kritisk när det gäller smeknamn, men använder gärna sitt andra namn.

Hurra och välkommen åt den splitternya lilla pojken, vår komet-kusin, som föddes igår på morgonnatten! Grattis också åt stora lilla storabror, pappa och mamma. Allt är väl, hörde vi, och bilderna är ah så ljuvliga! Kram på er, allihopa!