hyrskynmyrsky

Sunnuntaina liikkui taas trulleja pihapiirissä. Isi vastaa kamerasadosta:

Viime vuonna Suomessa säädettiin laki, jonka mukaan poliisi saa ylläpitää salaista listaa lapsipornoa välittävistä sivustoista. Poliisin pyynnöstä palveluntarjoajat ovat velvollisia suodattamaan listalla olevat sivustot niin, että ne eivät näy käyttäjälle. Tämän sensuurin on toivottu hankaloittavan lapsipornon levittämistä.

Jo silloin kun lakia oltiin säätämässä, jotkut tahot uskalsivat vastustaa sitä. Laissa on paljon ongelmia. Ensinnäkin se, että sulkulista on salainen ja päätös listalle lisäämisestä täysin poliisin hallussa tekee virheiden huomaamisen ja korjaamisen hyvin hankalaksi. Aktiivien pääasiallinen huoli on kuitenkin ollut se, että sensuuri tuskin loppuu lapsipornoon. Kun sensuurin tekniset edellytykset on olemassa ja sensuurointi käytäntönä vakiintunut osaksi järjestelmää, on enää pieni askel siihen että Internetin sensuuri laajenee vallankäytön välineeksi ja sensuroidaankin muuta kuin pelkkiä lapsipornosivuja. Mitä käy sananvapaudelle?

Viime päivinä keskustelu on herännyt taas henkiin, koska kävi juuri näin. Poliisin sulkulistalle päätyi kansalaisaktivisti Matti Nikkin ylläpitämä lapsiporno.info sivusto. Sivuston nimestä huolimatta kyse ei ole lapsipornosivusta, vaan sivu on kannanotto sensuurikäytäntöä vastaan.

Tämä posti on täällä sitä varten että olen kahden ihanan tyttären äiti. Kahden tyttären, joille en soisi koskaan tapahtuvan mitään pahaa. Kahden tyttären, joiden toivoisin kasvavan maailmassa jossa ei ole lapsipornoa. Voin pahoin ajatuksesta että maailmassa on ilkeitä setiä ja tätejä jotka saavat nautintonsa hirveistä teoista. Lapsiporno pelottaa minua. Mutta ei hemmetti sentään niin paljon, että sillä sanalla ratsastaminen antaisi oikeudet viedä lapsiltani vapaata yhteiskuntaa, jossa tieto on tasapuolisesti kaikkien saatavilla. Entä sitten, vaikka laissa mainitaan lapsiporno? Kun Internetin sivustoja suodatetaan sen perusteella mitä nimettömät poliisit salassa katsovat parhaaksi, ollaan jo liian lähellä sensuurin väärinkäyttöä. Kuten Nikkin tapauksessa tuli todistetuksi.

Lisää aiheesta mm. Jyrki J. Kasvin blogissa

Stellalla on ollut tapana käydä halaamassa isiä, kun isi on vienyt Stellan ja Emman tarhaan ja on lähdössä kotiin.

Stella on sairastellut viimeaikoina, ja isi on tällöin vienyt kerran Emman tarhaan Stellan kanssa. Sitten Stella ja isi ovat lähteneet kotiin. Stellan tervehdyttyä tyttö on tarhassa tapansa mukaan tulossa halaamaan isiä hänen olessa lähdössä. Tyttö kuitenkin pysähtyi parin metrin päähän mietteliäs ilme naamallaan. Sitten tyttö lähtee lujaa pois; tänään minä jään tänne enkä lähde kotiin! Parin aamun jälkeen epäluulo haihtui ja isi sai taas aamuhalin.

Tyrät saavat lähtöpassit 26. päivä tätä kuuta. Molemmille tytöille on varattu leikkaus samana päivänä (vaikka nimenomaisesti pyysin että ne hoidetaan eri päivinä - kai tämä on sitä tehokkuusajattelua)! Nyt jutellaan taas Emman kanssa siitä, miten käteen laitetaan unikorkki ja sitten nukuttaa. Sillä välin kun Emma nukkuu lääkäri pistää portin masuun, ettei kupla (tyrä) pääse pullahtelemaan ulos vaan pysyy masun sisällä jonne se kuuluu. Stellalle kanssa. Tuohon, ja Emmalle tuohon. Tavallaan se on hyvä, että molemmat tytöt menevät leikkaukseen samalla. Emmalle se on ainakin iso juttu, että Stella tulee mukaan.

Muutimme. Se oli lyhyt versio. Pitemmässä versiossa isi muutti ensin remppaamaan ja äiti ja muksut jäivät sillä välin vanhaan kotiin pakkaamaan. Sitten siirsimme jättikokoisen romukaravaanimme kaupungista toiseen. Remppa jatkuu edelleen, mainittavimmat puutteet ovat keittiö ja (yhym) kaikki listat. Nyt tiellä on vain noin sata pahvilaatikkoa, ne hidastavat vähän tahtia. Ja pari lasta. On tämä aikamoista sirkusta.

Yötäpäivää jatkuvan remppaamisen keskellä Emma onnistui loukkaamaan itsensä kun hän vahingossa kaatoi hyllylevyjä päälleen. Sormenpää halkesi ikävästi auki melkein luuhun saakka ja varpaankynsi musteni. Tästäkin selvittiin ja tutustuttiin samalla lastenkirurgiseen, sormen haava paranee nyt sististi ja varvas voi hyvin kohta tippuvasta kynnestä huolimatta. Emma selittää joka aamu, kuinka pipi on yöllä lentänyt ikkunasta ulos. Myös Emman lelut kaipaavat lääkintää. Äidiltä alunperin isänkorvikkeena lainassa ollutta jättikokoista leijonaa vaivaa krooninen pääsärky, monsterilla on löysä nenä ja vauvoilla on vain yleisesti surku. Kaikki saavat vaivoihinsa lääkettä peltikupista aamuin illoin.

Stella harjoittelee liikkeellelähtöä varten ja pääsi tänään ensimmäistä kertaa konttausasentoon. Tyttö ei pysy hetkeäkään paikoillaan, vaan puskee itseään jaloilla eteenpäin, kunnes vastaan tulee vaunukopan pää, sohvan käsinoja, sängyn peittobarrikadi tai muu ryömimissuoja. Ilman näitä tyttö olisi päälaellaan lattiaa vasten. Yöllä herätään siihen, kun pienet uniset jalat polkevat unissaan nyyhkyttävää kääröä eteenpäin. Kovaa, kun ei saa nukkua rauhassa kun jalat tahtoo kävelemään.

Rempan varjopuolia (unenpuutteen ja maalitahrojen lisäksi): sähkö on säännösteltyä. Jos haluan tiskikoneen päälle, en saa tietokonetta. (”Tietotone” Emma sanoo. Nelitavuisista sanoista varmaan parhaiten harjoiteltuja, heti jälkiruoan “tältituota” jälkeen.)

Perheemme muuttaa. Tiedämme jopa minne. Se on ihana, iso, täysin remontoitava kerrostaloasunto Helsingin Pihlajamäessä. Siitä tulee meidän linnamme.

Kun kerroin Emmalle, että me muutamme, hän totesi “Emma mukaan”. Lupasin, että aivan varmasti otamme Emman mukaan. Ja vauvan. Tietysti. Ja leijona. Juu. Ja vauvan peitto. Toki. Tätä jatkui jonkin aikaa. Sitten totesin, että otamme sängynkin mukaan. Se oli hämmentävää. Tuoli? Kyllä. Keskustelu meni selvästi hieman vaikeaksi pienelle tytölle, joten vaihdoimme puheenaihetta. Uudessa asunnossa on rappuset (kyllä, asunnossa). Iloisena Emma huudahtaa “Hissi!” Ei, hissiä ei ole. Jutellaan hetki siitä, milloin kävellään rappusia ylös ja alas. Sitten keskustelimme Emman huoneesta, tehdäänkö siitä sininen vai keltainen. Kuulemma keltainen on hyvä.

Stella on taas paljon pahalla päällä. Lämpenevät säät ovat toisaalta rohkaiseva merkki tulevasta kesästä, toisaalta nyt on se kausi kun kopassa tulee joko kylmä tai kuuma mutta hyvä ei ole mitenkään. Sisällä on ikävää jostakin muusta syystä. Tiiviissä pyörityksessä huutava vauva kiristää kummasti hermoja. Vähän hirvittää tulevat kuukaudet kun tuntuu, ettei voimat aina riitä nykyisiinkään tarpeisiin. Emma jää lisäksi vapusta kotihoitoon, joten äidille tulee entistä enemmän vilskettä päivisin. Ja pitäisi pakata.

Mutta meitä odottaa linna.

Unelmat ovat oivaa polttoainetta.

RSS-feedi tökki aikaisemmin. Ongelman pitäisi nyt olla korjattu. Kiitos, Ivar, bugiraportista!

Har suttit en tid och funderat på bloggande och språkval. Många av de bloggar jag läser hamnar dra ett beslut angående språk; ska allt skrivas på ett och samma språk eller kan man använda två språk? Så sitter man med dubbla kategorier en stund och väljer och plockar, men så småningom tycks posterna börja koncentrera sig kring nutidens lingua franca, allt på engelska. Eventuellt lever några små kommentarer vidare som reliker av det egna.

Men det skall inte vara för enkelt. Jag sitter med tre språk. Och det jävligaste är att det språket jag känner som mitt mest egna, som närmast min personlighet, det har hunnit rosta och glömmas bort en hel del under de lite på tio årena jag inte har använt det. Min mor har på senaste tiden aktivt kommenterat de skrivfel jag gör på nätet. Nu ramlar hon väl av stolen…

Fakta:
• För tio år sedan ändrade jag officiellt mitt modersmål till finska för att det var det enda sättet att få skattepapprena i en sådan form att jag förstod något av dem (tror ni det går på något annat sätt? - försök!). Detta trots att min mor och far började tidigt med att lära mig säga ’skattedeklarationsblankett’ (i samma sats med ‘nyckelpiga’, har jag förstått).
• För två år sedan beslöt jag mig för att prata svenska med min dotter (och kommande barn). Man lär sig inte svenska i skolan i Tammerfors (förrutom i SST, kanske, om man har tur). Och framförallt tror jag att man inte lär sig uppskatta språk ifall man inte tidigt märker vad man gör med dem. För tillfället pratar Emma finska och jag bara svarar på svenska. Auto säger hon. Bil, bil, tjatar jag. Men sakta och säkert drar jag hela familjen med mig tillbaka till ankdammen. Kvak!

Sitkeästi juurtunyt verkko-askeesi ja periaatteellinen ripustautuminen käsin koodattuihin html-sivuihin saa väistyä. Kun samalla käsiparilla pitää tehdä töitä, kutoa villahousuja, kuoria perunoita ja ylläpitää perheblogia, on jo hmm, annas kun lasken … yksi, kaksi, MONTA syytä siirtyä käyttämään tehtävään suunniteltua softaa.

Oli myös aika laajentaa aiemmin Emman sivuina tunnettu kokonaisuus entistä kattavammaksi perheen sivustoksi, jolle myös saapumaisillaan oleva vauva mahtuu tunkeilematta. Samalla heitolla myös isä saa mahdollisuuden avata sanaisen arkkunsa, kun sivusto ei ole yhden henkilön hirmuhallinnon takana.

Nimi? Eikö se ole jo itsestäänselvä…