hyrskynmyrsky

December 29, 2008

Severi-kolli on kuollut

Administrator | Kategoriat: Karvaiset

Viidakon villi metsästäjä, oranssi kollimme Severi kuoli tänään.

Severi vietti joulun alla vahingossa pari päivää lukittuna parvekkeelle. Kissavahti onneksi huomasi karvaisen kasan ruusupuskan alla ja nappasi kollin sisälle lämpimään. Pientä laihuutta lukuunottamatta vaikutti, että kaikki oli ok. Lihotuskuuri näytti jo tepsivän ja vielä aamulla Severin vointi vaikutti hyvältä. Puolenpäivän aikaan katin kunto heikkeni kuitenkin yllättäen. Vartin sisään hengitys muuttui vaivalloiseksi, takajaloista lähti voimat ja tunto tyystin ja raukka ulisi hengenhädissään. Eläinlääkärille saapuessa Severillä oli erittäin vaikea hengittää ja kaikista jaloista oli lähtenyt voimat ja tunto. Lääkärin todettua tilanteen toivottomaksi päätimme päästää Severin kärsimyksistään ja kissalle annettiin viimeinen uni piikistä. Tarkka kuolinsyy on epävarma, mahdollisesti kyseessä oli sydänviasta aiheutunut veritulppa.

Emma ja Stella ovat tapahtuneesta vielä aika ymmällään. Sen sijaan kaksi muuta kissaamme kaipaavat jo ystäväänsä kovasti ja kulkevat asunnossa edestakaisin ihmeissään, maukuen välillä. Äidillä on kova työ pitää kyyneleitä loitolla, eikä se aina niin onnistukaan.

October 26, 2005

Katso, äiti, ei tassuja!

Inger | Kategoriat: Emma, Karvaiset

Kissojen uusi raapimispuu on valmis. Kikkanen valtasi sen heti itselleen ja ryhtyi harjoittelemaan uusia kissantaitoja. Ensimmäinen kiipeilykerta meni kuin ohjekirjasta, yksi askelma kerrallaan, varovasti, harkiten. Seuraavaksi otettiin jo loikkia, ja sitten mentiin häntäpää edellä.
Emma auttoi ruuvaamaan puuta kasaan, mutta meni nukkumaan sopivasti juuri ennen taiturillisia esityksiä. Pelkään hieman, että myös tytön huomiseen ohjelmaan kuuluu kiipeilyharjoituksia, kun hän saa päähänsä selvittää, miten paljon yhteistä on kissalla ja kaksivuotiaalla.






















Get free blog up and running in minutes with Blogsome | Theme designs available here