hyrskynmyrsky

April 1, 2009

Sirkuskarhut

Inger | Kategoriat: Emma, Stella

Tänään aprillinpäivänä tarhaan tallusteli kaksi sirkuskarhua:

March 15, 2009

80’s

Inger | Kategoriat: Stella

Stella löysi jostain ihmeellisestä kätköstä äidin vuosikymmeniä vanhat halpisaurinkolasit ja ihastui niihin aivan ikihyviksi. Pettämätön 80-luvun tyyli kulkee samaa catwalkia Stellan nysä-otsiksen kanssa, etenkin kun se sojottaa näin suoraan pystyyn! Niin, se on rokkia täynnä.

Stellalla äidin vanhat aurinkolasit

Terveet tytöt

Inger | Kategoriat: Emma, Stella

Puh, nyt tytöt ovat taas terveitä! Stellan mega-vatsataudin jälkeen myös Emma sai tartunnan. Onneksi isompi tyttö sairasti nopeutetun version taudista eikä sängyn pohjalla mennyt kuin kaksi päivää. Heti kun lapset saatiin kuntoon, äiti heilutti siivousrättiä ankarasti ja toivoo nyt hartaasti, että tämä vatsatautipöpö on saatu hengiltä.

Toipilaspäivän lounaspöydässä äiti kaivoi esiin kameran. Eipä meidän linssiluteet voi silloin jatkaa syömistä rauhassa, vaan tietysti pitää poseerata.

Kaksi tervettä tyttöä

Ihmeen hyvässä sovussa näillä tytöillä on mennyt viime päivät. Yhteinen leikki sujuu, kiistaa syntyy vain yksittäisistä asioista ja kumpikin on omituisen hyvällä tuulella. Ehkä luonto on katsonut tarpeelliseksi tehdä lapsista taudin jälkeen erityisen kilttejä, jotta äidin hermot saavat aikaa palautua ennen seuraavaa rasitetta.

March 7, 2009

Sairaalareissu

Inger | Kategoriat: Stella

Stella pikkuinen sai niin raivoisan oksennustaudin että jouduimme vuorokaudeksi sairaalaan tiputukseen. Onneksi tilanne raukesi ilman kovin kummoisia toimenpiteitä - lieviä tulehdusarvoja vielä seurataan mutta muuten hoidoksi riittää tästä eteenpäin lepo ja runsas juominen. Kotiuduimme muutama tunti sitten ja pieni tyttö simahti miltei samantein. Kodin haju sieraimissa antaa ilmeisen hyvän unen, lounaan pitkistä päikkäreistä huolimatta pikkuneiti on nukkunut sikeästi kohta 2h.

Sairaala oli Stellalle kova paikka. Vieras ympäristö ei koskaan ole ollut Stellan lempijuttuja, joten kun siihen lisätään vielä jatkuvasti vaihtuvat henkilöt jotka tulevat huoneeseen ja pääsääntöisesti aina pistävät, puristavat tai muuten ronklaavat, voitte kuvitella että vierailu oli neidistä kerrassaan kurja. Paha oli myös siirtyminen osastolle juuri kun päivystyksen huone alkoi tuntua tutummalta. Äiti sai laulaa piristäviä lauluja ja lukea Rasavilli Piltti -kirjaa (Vilda Bebin) kannesta kanteen aika monta kertaa pitääkseen yllä edes vähän taistelumieltä. Ei sitä silti kovin paljoa ollut. Tänään osastolla Stella ei edes uskaltanut puhua, kuiskasi vain yksittäisiä sanoja ja nieli niistäkin puolet. Äidin sydän on solmussa kuin batiikkivärjäystä odottava tiukasti nyöritetty teepaita. Taidamme sekä äiti että tytär tarvita molemminpuolista haliterapiaa.

March 3, 2009

Smeknamn

Inger | Kategoriat: Emma, Stella, Pa svenska

Mamma har alltid haft smeknamn åt ungarna. ‘Mammas lilla kråka’, kallas de ibland, kärleksfullt - det kommer väl ursprungligen från muimu. ‘Gulle’ är ett ganska praktiskt allmänt tilltalsnamn. Och när man måste tilltala båda på en gång, så istället för ‘barn’ kallas fröknarna ‘bi o ba’. Flickorna brukar själva komma överrens om vem som är ‘bi’ och vem som är ‘ba’.

Alla mammas smeknamn duger inte. För kanske ett halvt år sedan diskuterade vi olika alternativ och då var det helt klart att mammas smeknanm var alldeles usla. För att bli godkända måste smeknamnen också betyda något, helst något väldigt vackert. Mamma frågade vad det kunde vara, och Emma kom fram med nament ‘Guld Ängel’. Stellas motsvarande önskemål var ‘Kinuski Paraply’.

Men nu börjar Emma förstå sig på smeknamn. Hon har själv hittat på smeknamn åt våra katter. Ruuti kallas ‘Mirro’ och Kikkanen ‘Kulta’. Emma själv blir numera inte alls arg av att man kallar henne alternativa namn. Ändå är de smeknamn som baserar sig på namnet ‘Emma’ de mest populära - så som ‘Emmaskutt’, eller ‘Emmasaurus’, men också andra duger. Stella är fortfarande kritisk när det gäller smeknamn, men använder gärna sitt andra namn och kallar sig Elvira.

February 24, 2009

Opera aficionado

Inger | Kategoriat: Emma, Stella

Emma on tulossa äidin kanssa oopperaan ensi perjantaina (muimu neuvotteli meille pääsyn kakkoskenraaliin). Äiti aavistaa että tilaisuudessa voi olla aika paljon sulateltavaa pikkutytölle, joten tulevaa oopperailtaa varten on nyt jo muutamana iltana tutustuttu sekä oopperaan esitysmuotona että tarinaan (Don Carlos). Esimerkiksi viime aikojen iltasadut ovat kaikki olleet jonkinlaisia muunnelmia tarinan pääkäänteistä. Prinssien, kuningattarien ja kuninkaiden ympärille punotut ihmissuhdekäänteet ovat onneksi viisivuotiaalle ihan ominta aluetta, eikä tarinaan tästä näkökulmasta ole ollut ollenkaan hankala tarttua. Musiikin osalta ihan parhaimpia tutustumiskeinoja ovat YouTuben kautta ongitut videoklipit keskeisimmistä aarioista. Näitä ollaan katseltu ja ihmetelty milloin mitäkin. Miksi prinssi katsoo maahan? Koska kuningas tulee? Miksi kuningatar laulaa vaikka on surullinen? Videoita katsellessa on myös syntynyt valtava ennakko-odotus (tosin vähän eri tavalla kuin äiti oli osannut ajatella). YouTubesta ei nimittäin löydy aarioiden välisiä pätkiä ja Emmaa kiinnostaa ihan valtavasti mitä tapahtuu laulujen välissä. Varoitin, että vastaan voi tulla hurjiakin kohtauksia. Se ei haittaa, toteaa tyttö silmät kiiluen.

Suurin yllätys oli kuitenkin se, miten suurella innolla Stella on tarttunut uuteen taidemuotoon. Tänään illalla kun kyselin Emmalta haluaako hän katsella äidin kanssa oopperaa YouTubesta ja Emma kieltäytyi, Stella ilmoitti painokkaasti että hän haluaa oopperaa. No, tästähän seurasi se, että Emmankin piti päästä katsomaan. Lopulta istuimme kaikki tytöt sylikkäin juttelemassa kuningattarista ja kuuntelimme kokonaiset kolme aariaa ennen kuin tuli aika mennä iltapesulle.

Riisuutuessaan Stella ilmoitti että hän haluaa laulaa oopperaa. Laulamisen lisäksi Stella haluaa kruunun kutreillensa ja sitten hän haluaa kävellä edestakaisin. Lopulta nuori fani demonstroi tämän kaiken. Pienen tytön esitys sisälsi dramaattista käsien levittelyä sekä kolmevuotiaan tulkinnan oopperalaulusta: yksi pitkä “aa” joka loppui valtavaan huitaisuun matalasta äänestä terävään kiljahdukseen, sitten takaisin alas ja loppuun koristeellinen kieppi. Äiti ei ole vähään aikaan nähnyt Stellaa yhtä innostuneena.

February 14, 2009

Puhetta ja yskää

Inger | Kategoriat: Stella

Äiti palasi työmatkalta huomatakseen, että isi oli sillä välin opettanut Stellan puhumaan. Jotain osviittaa muutoksesta antoi jo jokailtaisten puheluiden yllättävän järkevä sisältö matkan aikana - puhelinkeskustelu on taaperoille yllättävän käsittämätöntä toimintaa mutta tällä kertaa sananvaihto oli edennyt periteisestä kaavasta (”hej Stella” <insert isin ääni: “Stella älä syö puhelinta”> “hej Stella, här är mamma”) ja saatiin sentään sanottua hyvät yöt. Suurin muutos oli kuitenkin huomattavissa kotiinpaluun jälkeisenä aamuna kun kainaloon kömpinyt pörröpää selosti ummikkoäidille viikon tapahtumat. Kuka on ollut tarhassa, mitä lapset ovat tehneet, mitä syöneet, mistä tapelleet. Ensimmäisenä uutisena Stella kuitenkin kertoi, että hän on saanut salapäeräisen kiistansa tarhatäti Lisan kanssa selvitettyä. Viikon verran hän oli Lisalle vihainen syystä, jota kukaan ei tiennyt. Ilmeisesti Stellakaan ei tiennyt mistä kiista johtui, koska kysyttäessä miksi hän on vihainen hän huusi vain kiukkuisesti “en tiedä”. Tänään aamulla pieni tyttönen kuitenkin vakuutti että vihanpito on loppunut. Hyvä näin - ehkä joskus keksimme tarhan tätien kanssa mistä se oli saanut alkunsakin.

Stella kertoi myös että hän on ollut kipeänä. Tytölle kehittyi flunssan jälkitautina korvatulehdukset kumpaankin korvaan ja kaupanpäällisenä saatiin vielä keuhkoputkentulehdus. Perjantaina saadut tujut antibiootit tosin tepsivät hyvin, yskä helpottaa ja reippaasta leikistä päätellen vointi on muutenkin ok.

February 3, 2009

Kahvinkeittäjä

Inger | Kategoriat: Stella

Aamuna eräänä Stella arveli (aivan oikein) että äidille maistuisi kupillinen kahvia:

Hammaskeiju, huhuu!

Inger | Kategoriat: Emma, Stella

Tänään, aivan juuri äsken, irtosi Emmalta ensimmäinen maitohammas. Se on oikea alaetuhammas. Ihan itsekseen se ei lähtenyt, vaan irrotusta avitti äidin nykäisy. Emmaa on iltaisin huolettanut että hän vahingossa nielaisee hampaan nukkuessaan. Tänään hampaidenharjuulla hammas roikkui välillä 45 asteen kulmassa suuhun päin, välillä saman verran ulospäin ja äiti arveli että pelko voi olla ihan aiheellinen. Emman pyynnöstä äiti nykäisi kerran ja irtihän se tuli.

Kuvassa näkyy aukko. Iltahöpinöiden aikana äiti ei saanut korviaan irti Emman uudesta ihanan suhisevasta, hivenen lespaavasta soundista.

Ja se ylpeys, ah se ylpeys! Se paistaa koko tytöstä. Hampaiden irtoamisen tavoiteltavuutta kuvaa hyvin se, että sen jälkeen kun Emman hammas irtosi, Stella seisoi monta minuuttia ja kokeili hampaitaan sormella, josko jokin niistä olisi heiluteltavissa. Raukka joutuu vielä odottamaan vuoroaan pari vuotta…

Isi totesi että nykyään tehdään pienempiä hampaita kuin ennen vanhaan. Kun hän oli pikkupoika, irtoilevat hampaat olivat reilumman kokoisia. :)

January 26, 2009

Pannkaka och Kekkonen

Inger | Kategoriat: Stella

Stella har lärt sig säga K. Den viktiga konsonanten kom redan för flera veckor sedan, efter att de små två-och-treåringarna hade hittat på att det är roligt att sitta i ring på dagisgolvet och tjuta “kakka kakka kakkakakkakakka”, men det var sedan det enda ordet på K det. Förra veckan spred sig K till vissa andra ord, bl a ‘pannkaka’ som vi ju genast måste fira med ett pannkakskalas. Idag satte en liten Stella i pulkan och bad om nya K-ord som hon skulle få härma efter. Efter en hel del klockor, kameler och katter fastnade fröken för ett alldeles speciellt fint ord, som hon sedan upprepade stolt resten av hemresan, inklusive matbutiken. “Kekkonen!” skrek hon, så det ekade längs med gången. “Kekkonen!”

January 15, 2009

Pimeäpiilosta

Inger | Kategoriat: Emma, Stella

Äiti on jo pitkään suunnitellut käyttävänsä hyödyksi valotonta vuodenaikaa leikkimällä lasten kanssa pimeäpiilosta. Tänään sitten oli sopivasti ohjelmassa ei-mitään ja pimeääkin pimeämpi ilta (kuukin on ollut kateissa pilvien takana pari päivää), joten illallisen jälkeen sammutimme kaikki kodin valot ja kaivoimme fikkarit esille. Tytöt ovat kumpikin innoissaan piiloutumistouhuista ja taskulamppuaspekti toi leikkiin odotettua lisäsärmää. Emma ottaa jo leikin hyvin vakavasti. Laskemisen ajan silmät pidetään luonnollisesti kiinni ja tunnollinen tyttömme puristaa niitä umpeen niin lujaa että naama muistuttaa isoa rusinaa. Piilossakin ollaan tosissaan, ei mitään aikuisten muka-piiloja vaan ujuttaudutaan oikeasti pienimpään rakoon työpöydän taakse tai hautaudutaan valtavan tyyny- ja peittomeren alle. Stella sen sijaan on kyllä hoksannut piiloutumisen ilot, mutta kärsivällisyys ei vielä riitä siihen, että hän odottelisi paikallaan toisten etsiessä.

Tyttöjen leikissä näkyy hauskalla tavalla sisaruussuhteen muuttuminen Stellan kasvaessa. Neideillä on jo paljon yhteisiä leikkejä - ei vain rinnakkain leikkimistä - ja lisää tulee kokoajan kun Stella pystyy ilmaisemaan itseään paremmin. Emma vielä aika usein päättää mitä ja kuinka leikitään mutta Stellallakin alkaa olemaan enenevissä määrin sananvaltaa. Samalla kun yhteiset leikit ovat kehittyneet, on kuitenkin myös tullut ihan uudensorttisia tappeluita. Aiemmin riita syntyi lähinnä vanhempien kanssa, tai korkeintaan siitä että jompi kumpi tytöistä vei toiselta lelun. Nyt tapellaan ihan joka asiasta. Mitä reittiä kävellään tarhaan, kumpi saa sinisen pulkan, kuka on lohikäärme ja kuka prinsessa, mitä ruokaa leikkikeittiössä tänään tehdään… Ja sitten se yleisin riidan aihe, joka on kyllä vai ei. Siis niin, että toinen vain jossakin vaiheessa päättää huutaa (ihan kirkkaalta taivaalta) että “ei”, johon toinen tietysti inttää vastaan että “kyllä” ja hetken päästä ollaankin jo sitten nyrkit ojossa ja silmät kyynelissä puolustamassa omaa kantaa. Äiti ei kyllä ihmettele enää yhtään miksi sotia käydään. Siihen on näemmä sisäsyntyinen tarve.

Nyt on alhaalla toisenlainen tappelu - isi yrittää laittaa raivoavaa Stellaa nukkumaan. Joskus tuntuu, että Stellan unentarve on aivan mitättömän pieni. Puuh. Äiti sen sijaan on aina väsynyt ja nukkuisi mielellään töissäkin päiväunet.

December 30, 2008

Stella, 3v

Inger | Kategoriat: Stella

(Tämä teksti oli jäänyt blogikirjoitusten odotushuoneeseen jonottamaan kuvia. Kirjoitettu 13.12.)

Tänään oli Stellan synttärit. Oikeastihan ne olisivat vasta huomenna, mutta koska tänään oli ainoa järkevä päivä pitää synttärijuhlat (ensi viikonloppu menee liian lähelle joulua) ja äiti luulee ettei kolmevuotiaan synttäritietoudelle tee hyvää viettää kahta juhlapäivää peräkkäin synttärit ’siirrettiin’ päivää aiemmaksi. Aamulla herätimme tytön kynttilälaululla ja huoneeseen kärrättiin vanhempien lahja joka oli liian iso paketoitavaksi: vaaleanpunaiset nuken yhdistelmävaunut. Vaunut seurasivat mukaan pakolliselle pottapiipahdukselle, jonka jälkeen Stella siirtyi murustelemaan voileipää vanhempien sängylle. Suu täynnä leipää, käsi tiukasti nukenvaunuissa Stella totesi “Tänään on syntypäivä”. Jep, näin on.

Sänkyaamiaisen jälkeen puettiin ja siirryttiin yläkertaan kunnon aamiaiselle. Ruokapöydässä tuli heti ensimmäinen tappelu kun nukenvaunuja ei saanut ottaa ihan pöydän viereen vaan ne joutui parkkeeraamaan peräti puolen metrin päähän. Paahtoleipäaamiainen maistui, juustolla ja hillolla kuorrutettuna paahtiksia uppoaa näihin tyttöihin vaikka kokonainen paketti!

Aamupäivän tohinaa seurasi iltapäivällä lastenkutsut. Vieraita oli juuri sopivasti, niin että kaikille riitti sekä tilaa että leikkiseuraa. Valitettavasti isovanhemmat eivät päässeet juhliin - toivottavasti ehdimme tapaamaan heitä kaikkia pian kun alkaa joululomat. Stella leikkii jo sujuvasti muiden lasten kanssa ja antoi jopa kavereiden kokeilla uusia lelujaan. Ruoka maistui (äiti on oppinut, lapsille pitää olla nakkeja) samoin kakku, pahimmat kiukut vältettiin, mitään ei mennyt rikki ja kissatkin suhtautuivat tahmeisiin hellyydenosoituksiin yllättävän rennosti.

Tyttö oli niin tohinana koko päivän (ja kamera vailla akkua osan iltaa) ettei päivänsankarista ole synttäreiltä kuin muutama hassu kuva.

The Vaunut ja ylpeä omistaja. Vaunuihin pedattiin päivän mittaan sekä vauva että koira ja sitten lapsoset kärrättiin paikasta toiseen. Koska rappusiin ei saa mennä vaunujen kanssa, isi on saanut toimittaa hissin virkaa ja hän on varmaan päivän aikana kantanut vaunut kymmenen kertaa ylös ja toiset kymmenen alas!

October 9, 2008

Kukkuluuruu

Inger | Kategoriat: Stella

Stella on leikkinyt paljon piilosta Emman ja muiden tarhan lasten kanssa. Kun isommat lapset laskevat tai juoksevat ja piiloutuvat, pienemmät vain peittävät silmänsä ja kuvittelevat olevansa piilossa. Stellan leikki noudattaa parhaillaan jotain siinä välimaastossa - joskus hän piiloutuu ja peittää silmänsä, toisinaan taas piiloutuminen unohtuu ja tyttö vain seisoo ja odottaa, että joku tulee ottamaan kädet pois silmien edestä. Joka tapauksessa leikkiin liittyy silmien peittäminen ja tämä mielleyhtymä on niin sitkeä, että peittyivätpä silmät mistä tahansa, niin se vie ajatukset leikkiin. Kuten tänään ruokapöydässä, Stella pyyhki kiukkuspäissään hiuksia naamalta ja siinä sivussa peittyi silmät. Sekunnin murto-osassa ajatukset karkasivat muille maille ja syntyi erittäin hassu tilanne: tiuskiva lause loppui puolitiehen, ja korvautui raikaavalla ‘kukkuluuluu… tulee nyt!’. Vanhemmat katsoivat toisiaan hetken kuin puusta pudonneet ennen kuin tajusivat mitä oli tapahtunut.

October 8, 2008

Syliä, suppiksia ja sairastelua

Inger | Kategoriat: Isot, Emma, Stella

Äidin työt ovat viime aikoina venyneet sekä ylitöiksi että yötöiksi. Lapset ovat joutuneet kärsimään äiti-vajeesta, ja äitikin on kaivannut lapsia ihan hirveästi. Viime viikon loppupuolella äiti sai ylitöiden vastapainoksi pari ihanaa päivää vapaata. Parasta syksyisessä vapaapäiväsä on viettää se luonnossa, joten äiti nappasi lapset kainaloon ja suuntasi Tampereelle, sylittelykuurille ja tuttuihin metsiin.

Metsä oli ihana. Metsä oli täynnä suppilovahveroita. Flunssainen Stella matkusti äidin selässä ja huuteli ‘vamp vamp’, Emma-sienikoira loikki metsässä kuin kokenut hirvivasa ja sekä löysi että poimi suppiksia. Kotiin kannettiin monen monta litraa ihania sieniä, kaksi väsynyttä ja metsäntuoksuista lasta ja yllättävän vähän hirvikärpäsiä!

Retkeä varjosti hiukan porukan flunssaisuus - äidillä oli flunssa päällä jo lähtiessä, Stella sairastui matkalla ja kuumeili yhden yön ja ilmeisesti onnistuimme tartuttamaan saman flunssan myös serkkupojalle. Harmi, ja pahoittelut siskolle… Vielä meillä köhitään - maanantaina Stellalla rohisi hengitys niin pahasti että äiti jäi kotiin hoitamaan tyttöä. Tiistaina molemmat lapset olivat takaisin tarhassa mutta tänään isi päivysti nuhaisia ja rohisevakurkkuisia neitoja taas kotona.

Tänään töistä tullessa äitiä odotti ihana lahja: kasa taideteoksia joita lapset olivat piirtäneet ja maalanneet päivän aikana. Alla skannattuna yksi niistä. Emman kaksiosainen teos esittää kuningasta ja merileijonaa. Papereihin on kirjoitettu vanhempien nimet ja niitä yhdistää viiva, jonka kummassakin päässä on sydän. Se kertoo kuulemma siitä, että äiti ja isä rakastavat toisiaan.

September 23, 2008

Yhdessä

Inger | Kategoriat: Isot, Emma, Stella

Tytöt tappelivat rakennuspalikoista ja meinasi jo juuri tulla kamala huuto ja mustelmia aiheuttava palikkasade, kun äiti keksi pelastaa tilanteen seurapelisessiolla ja kaivoi esiin kaapista huojuvan tornin. Sehän on siis mainio seurapeli, jossa puisista palikoista rakennetaan torni. Tornista kuuluu tämän jälkeen noukkia irtonaisia klapeja parhaiden kykyjensä mukaan kunnes torni lopulta romahtaa. Tornien kaatamisesta innostuneiden tenavien kanssa touhutessa tämä jotenkin tuntui oivalliselta pelivalinnalta.

Ensimmäisten muutaman pelikierroksen perusteella voimmekin todeta, että Huojuva torni on erinomainen perhepeli! Purkin kyljessä mainostetaan että peli olisi pelattavissa 5-vuotiaasta eteenpäin, mutta se on ihan turhan varovainen arvio. Emma pelasi ihan täysillä ja lirkutteli taitavasti irti tornin alimmaisia, hiukan jumissa olevia paloja. Ja jopa Stella ymmärsi sujuvasti pelivuoron vaihtumiset ja noukki omalla vuorollaan tornista aina päällimmäisen palikan ylpeä virne naamalla. Vuorojen välillä kerätyistä palikoista sai kivasti rakenneltua omaa pikkutornia. Mainittavaa on myös että isillä ja äidillä oli kerrankin ihan rehdisti jotain pelattavaa, mikä oli harvinaisen hauskaa vaihtelua verrattuna normaaleihin lasten kanssa pelattaviin peleihin, joissa pitää heittäytyä joko tyhmäksi, sokeaksi tai muuten kyvyttömäksi jos ei halua sabotoida lapsen peliä. Jostain kumman syystä kun niitä koko perheen pelejäkään ei suunnitella niin että sopisivat kaikenikäisille pelattavaksi ainakaan samaan aikaan.

September 16, 2008

Meningar som fick mig att skratta idag

Inger | Kategoriat: Emma, Stella, Pa svenska

Stella:
Mamma, jag e hällig! (Och visst är hon, härlig.)
Oj, mamma, vaaaaa är pal-jette? (Naken flicka står med foten på en paljett.)

Emma:
Jag har så ledsamt efter Sofia, men vad tur att då jag kan titta på hästarna och njuta av dom!
Men jag envisas mig! (Betyder helt enkelt: jag vill ha.)

September 13, 2008

Pilke kulmassa tähtisilmän

Inger | Kategoriat: Stella

Stellan puhe sujuu päivä päivältä paremmin. Sanoja ilmestyy koko ajan lisää. Sanavaraston lisäksi Stellalla kasvaa päivä päivältä myös luottamus siihen, että itseään voi ilmaista puhumalla. Viime aikoina kielellinen kokeilunhalu on kasvanut ja uusia sanoja yhdistellään rohkeasti lauseiksi. Olemme ottaneet tavaksi toistaa kaikki Stellan lauseet, aivan kaikki. Myös ne itsestään selvät. Se on loistava tapa varmistaa että olemme ymmärtäneet oikein ja Stella tietää varmasti että viesti meni perille. Ymmärretyksi tuleminen on selvästi palkitsevaa: pienen tytön silmissä vilahtaa aina pilkahdus aitoa riemua kun hän huomaa että hankala viesti välittyi vääristymättä. Samalla kun Stellan ilmaisukyky kasvaa tulee myös lisää kärsivällisyyttä käsitellä mahdollisia väärinymmärryuksiä. Jos tilanne on rauhallinen, sanaa saa joskus arvuutella parikin kertaa ennen kuin tuskastuminen iskee. Äidistä on iso edistysaskel kun asioista voidaan puhua, eikä asioita esitetä enää pelkästään huitomalla, huutamalla ja paiskomalla tavaroita.

Kiukkupuuskien väheneminen olisi sellaisenaankin jo iso muutos, mutta viime päivinä ilmaisun rohkeus on myös herättänyt Stellassa huumoria tihkuvan velmuilijan. Ilmeisesti nyt kun ei ole ihan niin paljon paineita ymmärretyksi tulemisesta on varaa hullutellakin (taitaa olla sama kynnys, jonka aikuiset ylittävät uuden kielen kanssa ennen kun uskaltautuvat kertomaan vitsejä). Stellan suuria huvituksia on piilottaa tavaroita ja sitten kysellä niiden sijaintia näennäisen huolestuneesti. Toinen lemppari on kiellettyjen asioiden tekeminen “leikisti” tai “vahingossa” suoraan vanhempien silmien alla. Hölmöilyjä säestää usein mainio pantomiimi, ylidramaattisine käsieleineen ja hassuine askelluksineen. Esimerkiksi tänään aamulla kun äiti leipoi, Stella kiipesi viereiselle keittiöjakkaralle, istui siinä ja tökki valmiisiin sämpylöihin lovia. Heti kättelyssä tyttö ilmoitti että “Stella skojar” jonka jälkeen jokaista tökkimistä säesti naurua pidättelevä järkyttynyt ilme, valtava käsiele ja kauhistunut “Oooh!”, jonka perään mahtava kikatus. Äiti leikki mukana hetken ja Stella melkein tipahti jakkaralta. Sämpylöistä tuli hyviä, lovista huolimatta.

September 2, 2008

Rakastan, rakastan, rakastan

Inger | Kategoriat: Pienet, Isot, Emma, Stella

Äiti: Oletko sinä minun pikku kiipijäni?
Stella: Ei, olen lehmä.
Äiti: Ai. Oletko kenties lehmän lapsi, vasikka?
Stella: Ei, olen pieni lehmä.
Äiti: Vai niin. Tiesitkö, lehmän poikasia kutsutaan vasikaksi. Lehmän vauvat ovat vasikoita.
Stella: Stella on lehmä. Muu.
Äiti: Haluatko yöhalin?
Stella: Muu.

Äiti: Noniin, nyt on iltalaulun aika.
Emma: Joo. Minä haluan Ruususen ja Stella haluaa laulun Annabel Olssonista ja sinä haluat laulaa meille vielä kaksi omaa laulua, muumeista ja, ja… taikurista.
Äiti: Aha. Mistä sinä tiedät mistä minä haluan laulaa?
Emma: Sinä haluat laulaa meille mistä me haluamme kuulla…

Vaimo aamulla: Ärrmurr.
Rakas Mies: Huomenta rakas. *suudelma*

August 23, 2008

Vesipedot

Inger | Kategoriat: Emma, Stella

Ensin ujutetaan tähän väliin suuri KIITOS äidin siskolle, joka kävi meillä vahtimassa lapsia eilen illalla. Vanhemmat kävivät 30-luvun teemalla järjestetyssä burleski/piirustustapahtumassa ikuistamassa vähäpukeista elävää mallia, juomassa viinilasilliset, syömässä jäätelöannokset (!) ja tulivat sitten univelkojen ajamina kotiin nukkumaan jo ennen puoltayötä. Oli erinomaisen hauskaa olla kerrankin liikenteessä kaksin nimenomaan omassa kotikaupungissaan (yleensä vapaaillat järjestyvät helpoiten isovamhempien luona Tampereella). Tänään on sitten vapaan vastapainoksi ollut perusperheilyä ja arkiaskareita: sylikipeitä lapsia, tukkeutuneiden viemäreiden setvimistä, kauppakasseja ja ruoanlaittoa. Sekin on ollut hauskaa (paitsi ne viemärit, kirotut vanhat putket).

Iltasesta kävimme myös uimassa. Stellasta on tullut reipas nuori neiti, joka hallitsee bussimatkustamisen, kohtuulliset kävelymatkat ja yleisesti hyvin-käyttäytymisen kaupungilla. Tätä myötä äidin kynnys lähteä harrastamaan kaikenlaista molempien tyttöjen kanssa on madaltunut huomattavasti. Uusin villitys, josta saattaa hyvinkin tulla pysyvä harrastus, on uimahallikäynnit. Lähin uimahalli on näppärän (säästä riippuen) fillari- tai bussimatkan päässä ja siellä on viikonloppuisin yllättävän rauhallista, mukavia ihmisiä ja uimaharjoitteluun sopivat altaat vielä iltapäivisinkin hitusen normaalia lämpimämpiä aamupäivän vauvauintien (jolloin vedet lämmitetään 27 asteeseen) jäljiltä. Äidistä on hienoa, että lapset oppivat sinuiksi veden kanssa ja toistuvien uimalareissujen myötä näin on nyt käymässä. Tämänpäiväisellä retkellä Emma jätti jo kellunta-avut altaan reunaan ja polski ympäri allasta, pää välillä veden ylä- ja välillä alapuolella (ja kun se oli yläpuolella suusta kantautui varsin äänekäs nauru). Stella puolestaan killui vedessä uimarenkaan varassa samalla kun yritti kovasti pitää varpaita pinnan yläpuolella. Kesällä tyttö vielä pelkäsi korvien kastumista. Äidistä on mukava huomata että se kammo on nyt hellittämässä.

Nämä kuvat eivät ole tämän päivän reissulta, vaan saunakäynnin jälkeen otettuja. Ilmeet ovat kuitenkin just kohdallaan.

August 11, 2008

Lemmen liekkejä

Inger | Kategoriat: Pienet, Isot, Emma, Stella

Viime viikonloppuna oli velikullan häät. Työpäivän päätteeksi perhe raahautui Tampereelle (viisi laukkua, pukupussi ja käsilaukku - ei me osata!!!), josta lapset ja isi matkasivat yöksi Pälkäneelle famolaan. Seuraavana päivänä tytöt piipahtivat muimulassa mekottumassa (lisään kuvia myöhemmin) ja suuntasimme kirkkoon. Äidin kauhuskenaarioista poiketen molemmat tytöt käyttäytyivät todella hienosti koko toimituksen ajan, kukaan ei esim. kiroillut ääneen tai huutanut sopimattomia kysymyksiä papille. Stellaa tosin huoletti hieman äidin kovaääninen laulu, se poikkesi siinä määrin tytön käsityksistä hyvästä kirkkokäyttäytymisestä että hän koki tarpeen komentaa äitiä “mamma, hysssss, mamma, hyssss”. Vihkimisen jälkeen nautimme ihanasta hääjuhlasta ensin lasten kanssa ja sitten famo (kiitos, ihana!) haki lapset yökylään ja tarjosi vahemmille harvinaisen vapaaillan. Itse hääjuhla oli aivan erityisen kaunis. Suloisimmat kiitokset lemmenkyyhkyläisille - rakkaudentunnustuksenne palon alla on pitkän suhteen uskottavuus, mikä teki niistä aidompia ja liikuttavampia kuin isosisko osasi odottaakaan. *snif* Kiitos kun jaoitte juhlaanne meidän kanssamme, onnenne oli tarttuvaa!

Iloisessa perhetapahtumassa myös sana blogista tuntui kiertävän ja nyt kaikki tietävät että perhesalaisuutemme löytyvät julkisesti verkosta. :o Vierailujen määrästä päätellen blogi on saanut uusia lukijoita. Tervetuloa!

Viime päivinä on tuntunut kuin syksy olisi jo saapunut ja tänään se vahvistettiin. Lapset menivät tarhaan sadevaatteissa. Lapset saapuivat tarhasta märkinä ja mutaisina. Aivan selvästi kesä on ohi. Nyt pitää toivoa että syksystä tulee pitkä ja ihana ja viikonlopuista sateettomia niin että pääsemme ulkoilemaan sienimetsään. Toivottavasti myös pavut ehtivät… pavustua… ennen pakkasia. Parvekkeen vahapavut saivat hieman hitaan lähdön kun kissat söivät kevään versoista ensimmäisen puolimetrisen ja niiden piti kertaalleen toistaa koko varhaislapsuutensa ennen kuin pääsivät kukintahommiin. Nyt uusista puskista roikkuu kuitenkin jo muutama vahapavun palko ja lisää on tulossa. Hitaammanpuoleiset ruusupavutkin aloittelevat kukintaansa.

Tarhan syksy näkyy myös henkilönvaihdoksina. Lasten päivät ovat siis täynnä mullistuksia. Isoimmat lapset jättivät vanhan tarhansa taakseen ja aloittivat tänään esikoulussa, mukana Emman ‘käris’ eli rakas. (Emma kyseli alkukeväällä eikö tyttö voi olla tytön rakas, kuulemma tarhan pojat olivat väittäneet näin. Äiti sanoi että tottakai voi olla. Seuraavana päivänä Emma kertoi valistaneensa tarhan muita lapsia asiasta. Näin se menee. Vielä ei ole lennellyt polttopulloja ikkunoista…) Samalla Emman toinen erittäin hyvä ystävä siirtyi toiseen tarhaan. Äiti arvelee, että kumpaakin tyttöä itketään vielä monta kertaa…

Tyttöjen ystävyyksiä itketään varmaan muutenkin jatkossa. Ensinnäkin nyt solmitaan jo tärkeitä suhteita. Äiti kiittelee onnea että muuttomme sattui sopivasti ennen kuin lapset olivat korviaan myöten ihastuneita tarhaystäviinsä ja pihapiirin lapsiin. Nyt olisi kamala lähteä mihinkään. Lapselle oma ystäväpiiri merkitsee niin paljon ja samalla heillä on kovin heikot edellytykset ylläpitää suhteita ilman vanhempien apua. Eikä heillä ole pitkäjänteisiä harrastuksia tai identiteettiä pönkittäviä intressejä samalla tavalla kuin aikuisilla, jotka voivat tukeutua niihin minäkuvan horjuessa. Lapsilla on koti, ja ystävät. Siispä kun muutetaan, lapsella muuttuu suhteessa paljon enemmän kuin aikuisella. Siksi myös ystävien muutot satuttavat. Ehkä aikuisiakin vähän, mutta eivät ne horjuta meitä samalla tavalla… Toisaalta, on se kumma kuinka nuo nelivuotiaatkin tytöt jo osaavat punoa juonia keskenään ja pelata sosiaalisilla suhteilla. Tarhan tädit ovat onneksi hyvin skarppeja ja tuntuvat puuttuvan tilanteisiin aika ripeästi, ennenkuin niistä kehkeytyy kovin mutkikkaita solmuja. Silti joka viikko kotiin kantautuu sydänsuruja kun joku on sulkenut jonkun toisen pois leikeistä ja toinen ei olekaan enää kolmannen bestis. Odotan kauhulla mitä tapahtuu kun sydänystävien markkinoille astuvat vielä kilpakohteeksi nuo nuoret uroot hampaattomine hymyineen. Pojat ovat ilmeisesti vielä vähän vastahakoisia ryhtymään tähän sosiaaliseen leikkiin, mutta tyttöjä se ei tunnu haittaavan. Sopivien suhteiden solmimista harjoitellaan jo, matriarkaalisella vimmalla ja päättäväisyydellä. Emmakin jo ilmoitti kesän kynnyksellä kenestä tulee aikanaan hänen lastensa isä. Kuulemma asiasta on informoitu myös pojalle, joka “sanoi no joo”.

June 26, 2008

I en djungel i Afrika

Inger | Kategoriat: Emma, Stella, Pa svenska

Barnen har nu hittat på att man får nya sånger på beställning. Efter att ha sjungit om trötta, sjuka, stora, lata och sist alltså sci-fi inspirerade spindlar som åker jetplan tog mammas spindelförråd slut och i förrgår blev det på Stellas begäran istället en pantersång.

När pantern klättrar upp i trädet klöser man med tassarna i luften. När det stormar, tar man i ena armen (trädet) och skakar den vilt. Pantern ramlar hårt ner i famnen, så de hörs ett ’smack’. Solen stiger som normalt och så klättrar man igen.

Stora svarta pantern
klättra i ett träd
stormen skaka’ trädet
pantern ramla ned
upp steg solen, spred sitt varma sken
stora svarta pantern
klättra upp igen.

June 22, 2008

Juhannusihanuus ja Tour de Pihlajamäki

Inger | Kategoriat: Isot, Emma, Stella, Keitokset

Tänä vuonna vietimme juhannusta kaupungissa. Äiti oli hieman väsynyt työmatkan jäljiltä, joten varsinainen ohjelma keskittyi lauantaille. Ja kuten yleensä, juhlatunnelma tarkoittaa tässä taloudessa kunnon ruoka-ähkyä. Jo lounaaksi syöty sushi-ateria venytti vatsaa kunnolla ja illalla ahdettiin valmiiksi täysiin vatsoihin vielä grillikanaa ja mansikkasalaattia ja kakkuja ja kotitekoista jäätelöä. Puh!

Vastaisuuden varalle talteen yksi resepti:

Inkivääri-mantelijäätelö (n. 0,6l)

5 kananmunan keltuaista
2,5 dl maitoa (kevyt- tai kulutusmaito)
2,5 dl kermaa
0,5 dl sokeria
3 cm pala inkivääriä
1 dl mantelilastuja

Kiehauta maito ja kerma sekä hienoksi paloiteltu inkivääri kattilassa. Vatkaa sillä välin keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuuma maito norona kananmunan joukkoon, vatkaa jatkuvasti. Palauta seos liedelle, vatkaa koko ajan kunnes sakenee hiukan (varo ettei muna hyydy kokkareiksi). Kaada seos siivilän läpi, anna jäähtyä ja kaada jäätelökoneeseen tai vatkaa jäätelöksi käsin. Kun jäätelö on melkein valmista, kaada joukkoon mantelilastut.

Jäätelö sopii hyvin kaveriksi kuorruttamattomalle porkkanakakulle tai muille mausteisille kuivakakuille.

Herkuttelulauantain vastapainoksi sunnuntai on ollut ulkoilun ja reippailun aikaa. Äiti lupasi Emmalle ennen työreissua että voimme lähteä yhdessä ulos pyörä- ja juoksulenkille ja tänään osoittautui että nelivuotias on aivan parasta lenkkiseuraa! Monestakin syystä. Ensinnäkin kukaan elävä olento paitsi oma nelivuotias ei olisi saanut äitiä lenkille tänään. Emma kuitenkin aloitti haukottelevan äidin manipuloimisen heti aamupalapöydässä (”du piggnar nog till när du har ätit morgonmål”) ja lounaasen mennessä äiti oli jo luvannut lenkin heti päiväunien jälkeen. Toiseksi, toisin kuin yksin lenkkeillessä, Emman kanssa ei käy aika pitkäksi. Ei ole tosikaan, miten monta mahtavaa keskustelua mahtuu yhteen lenkkiin ja miten hauskaa meillä oli! Pieni polkija on myös treenimielessä loistavaa seuraa kestävyyslenkille. Kun juttu luistaa koko ajan, on helppo vahtia ettei juoksutahti kiihdy turhan kovaksi (toisin kuin yksin lenkkeillessä, jossa pitää joko seurata pulssia tai puhella itsekseen). Ja niin me juoksimme/pyöräilimme. Sitkeä tyttönen kinusi ja pyysi pidempää ja pidempää lenkkiä eikä halunnut kääntyä ensimmäisestä, toisesta eikä kolmannestakaan tarjotusta kohdasta. Lopputuloksena päädyimme käymään aina Malmin uimarannalla saakka, mikä tarkoittaa että Emma pyöräili yhdellä istumalla melkein 12km. Aika rautaista.

May 31, 2008

Kuulumisia

Inger | Kategoriat: Pienet, Isot, Emma, Stella

Toukokuu on ollut ohjelmantäyteinen kuukausi, sekä hyvässä että pahassa. Pahaa puolta edustaa lasten uusi vuorokausirytmi, joka muistuttaa pelottavasti vuosien takaisia duracell-mainoksia. Liekö syynä sitten lisääntynyt valo vaiko tiettyyn ikään kuuluva energiapaukku, joka tapauksessa tyttöjen nukkumaanmenosta on tullut hyvin hidas prosessi. Stellaa pitää jatkuvasti vahtia ettei hän lähde karkuun sängystä, Emma yleensä vain lauleskelee, kuitenkin kummatkin saattavat pysytellä hereillä tuntikaupalla iltasatujen jälkeen. Pahimpina iltoina päivystys lastenhuoneen ovella päättyy vasta puoli yhdeltätoista. Venähtäneiden aikataulujen myötä kaikki tavanomaisesti lasten nukkumaanmenon jälkeen hoidetut puuhat, kuten tiskaaminen, siivous ja *köhöm* blogiin kirjoittelu, ovat saaneet väistyä kukkumisen vastatoimien tieltä. Hämmästyttävintä on, että pitkienkin iltojen jälkeen lastenhuoneen asukit saattavat herätä pirteänä jo puoli seitsemältä. Vanhemmat eivät ole olleet kovin pirteitä kohta kuukauteen :o

Touhukkaaseen toukokuuhun on kuitenkin mahtunut paljon muutakin kuin iltakukkumista. Isin pyöräongelma ratkaistiin rälläkällä ja pääsimme vihdoin kokeilemaan pyöräretkeilyä koko perheen voimin. Pyörän peräkärry on osoittautunut todella käytännölliseksi kulkupeliksi. Pienen alkututustumisen jälkeen lapset ovat jo ihan kotonaan kärrykyydissä, Stella on jopa nukkunut siinä yhdet päiväunet. Näppärä kulkupeli on tuntuvasti vähentänyt kynnystä tutustua lähiseutuihin, kun ei enää tarvitse varata puoli tuntia kävelyaikaa kilometriä kohden tai miettiä useamman bussin yhdistelmiä. Pyöräilemään innostavat myös hienot maisemat: joki, ranta, puistotiet. Kerrassaan ihanaa!

Yksi retki oli ylitse kaiken: viikko sitten kävimme Linnanmäellä. Emma on leikkinyt Linnanmäkeä jo yli puolitoista vuotta, tietämättä kuitenkaan mikä Lintsi on. Nyt vanhemmat arvioivat että Stellakin saa paikasta jotain irti, siispä lähdimme yhdessä ystäväpariskunnan kanssa puistoon pyöritettäviksi. Kuvassa tytöt Muksupuksu-junan kyydissä - yksi niistä harvoista laitteista joihin vanhempia ei päästetty mukaan. Hysteerisvivahteinen äiti juoksi parikymmentä metriä junan vieressä varmistaakseen tilanteen kunnes totesi, ettei Stellaa tarvitse vahtia huvipuistolaitteissa: samalla kun kirkkaanvärinen juna nytkähti liikkeelle, tytöt vaipuivat hyväkäytöksisyys-lumoukseen joka kesti ajon loppuun saakka.

Kaunis kesäsää on paitsi innostanut retkille myös mahdollistanut lisää parvekepiknikkejä. Viime vuonna hankittu kaasupoltin sai jonkin aikaa sitten kaverikseen muurinpohjapannun ja erityisen onnistuneen äitienpäivälounaan jälkeen olemmekin grillanneet melkein joka viikonloppu. Kuvassa valmistuu äitienpäivälounaan kohokohta, suklaaräiskäleet. Taustalla näkyy ammeessa hienosti talven yli säilynyt ruusu sekä mustaherukka, joka parhaillaan kypsyttelee runsasta satoa. Njam!

Toukokuuhun mahtui myös lastentarhan kevätjuhla. Muimu saapui katsomaan esitystä Tampereelta saakka, se oli lapsista todella tärkeä ja hieno asia. Koko kevätjuhla oli puhdasta ihanuutta. Lapset olivat sykähdyttävän suloisia ja esitykset ihmeellisen hyvin koordinoituja (jotenkin tarhatädit onnistuivat hallitsemaan 30 eri suuntaan juoksevaa lasta niin, että toiminta näytti suunnitelmalliselta). Alla kuvat sinivuokosta sekä mietteliäästä intiaanista.


April 1, 2008

Tarhakissat

Inger | Kategoriat: Emma, Stella

Isi ja äiti eivät löytäneet tyttöjä aamulla. Äiti heräsi Stellan sängystä, sekin oli vähän kummallista… Ehkäpä äiti on tullut yöllä kovin nälkäiseksi ja syönyt molemmat tytöt?

Jottei tarhatädeille tulisi yksinäinen olo, veimme sinne pari kissaa.

March 21, 2008

Pelaajat

Inger | Kategoriat: Isot, Emma, Stella

Stella on kipeä - kamala räkätauti ja yskä. Yö meni katkonaisesti ja herättyään tyttö on viihtynyt lähinnä sylissä - paitsi silloin kun pitää mennä purkamaan pahaa oloaan lyömällä ja nipistämällä isosiskoa.

Kun ei heti aamulla viitsitty lähteä ulos kirpakkaan pakkaseen, iskä istahti tyttöjen kanssa pelaamaan “apinapalloa” (Super Monkey Ball Deluxe). Emma pelaa jo ihan tosissaan ja pitää kovasti etenkin melontakilpailusta. Stella on toistaiseksi varsin tyytyväinen vanhan PS2-ohjaimen kanssa räplätessä, eikä taida tajuta että telkkarin kuvan tapahtumat liittyvät ohjaimen nappuloiden paineluun (no, eipä toisaalta liitykään Stellan ohjaimen käsittelyyn).

March 16, 2008

Pääsiäisnoidat

Inger | Kategoriat: Emma, Stella

Emma tiesi jo perjantaina tarhasta tullessamme ilmoittaa että ylihuomenna pitää olla noita. Lauantaina meidän noitakomissio valmisteli virpojaisia: kävimme keräämässä pajunkissoja lähipusikosta ja kauppareissulla etsimme Tiimarista pienet noidan korit ja koristeita varpuihin. Illalla askarreltiin varpuja molempien serkkupoikien seurassa (serkkupojat tosin tyytyivät sormiväreihin).

Yön myöhäisinä tunteina äiti taikoi parista vanhasta lakanasta molemmille tytöille rimpsulliset noidanhameet (äidin mielikuvissa noidissa pitää olla hivenen mustalaista). Aamulla hädin tuskin päästiin puurosta kun jo sovitettiin päähuiveja ja hartiashaalia. Kun kello oli kymmenen, kaksi kärsimätöntä noitaa jonottivat eteisessä saappaita jalkaan.

Alla innokkaat noidat menossa virpomaan.
Emma ja Stella pääsiäisnoitina

Sitten tuli katastrofi. Ennalta sovitun naapurin ovikelloa soitettiin. He eivät kuitenkaan olleet kotona, vielä reissussa aamun harrastusten jäljiltä. Emman vaatimuksesta soitettiin sitten toisenkin naapurin ovikelloa. Siellä oli väki kotona, mutta vähemmän tuttu naama aiheutti järkytyksen. Yhtäkkiä rohkeat noidat seisoivat selkä virvottavaan päin ja huolella harjoitellun “hyvää pääsiäistä” sijasta suusta purkautui vain hätääntynyt “EI!”. Äiti toivotti hyvää pääsiäistä ja pelottava naapuri sai vastustelusta huolimatta sujautettua kummankin koriin pienet suklaat. Matkalla kotiin Emma ilmoitti ettei halua ikinä enää olla noita. Sisällä kamalat noidankamppeet viskattiin huojentuneena nurkkaan ja vaihdettiin paremmat ulkoiluvaatteet päälle.

Villi seikkailu pupukalliolla lievitti vähän jännitystä, mutta sen verran raskas aamun noitatempaus oli, että siitä aiheutui vielä kaksi raivaria ennen päiväunia.

Kiharat

Inger | Kategoriat: Emma, Stella

Perjantaina saunan jälkeen tytöille laitettiin letit ja lauantaina aamulla hiukset olivat kummallakin oikein kiharat. Stellan hiukset kihartuvat luonnostaankin, joten lettien jälkeen tukka oli kunnolla säkkärällä. Emman kiharat laskivat pian mataliksi laineiksi.

Kiharat on ristitty prinsessahiuksiksi ja Emma on viettänyt viikonloppua kruunu päässä.

March 13, 2008

Tuettua puhetta

Inger | Kategoriat: Stella

Stella ei ole kova puhumaan. Vielä syksyllä puhetta ei ollut käytännössä ollenkaan, oli vain yninää, joukossa yksittäisiä yksitavuisia sanoja (kuten ‘ei’). Ennen vuodenvaihdetta tapahtui yhtäkkiä muutos. Maidon poisjättämisen aikoihin (ja äidin uskomuksen mukaan, sen johdosta, kun Stella sai nukkua kokonaisia öitä) sanoja rupesi yhtäkkiä tulemaan enemmän, kuitenkin vasta yksitavuisina. Nyt ollaan jo kaksitavuisissa sanoissa ja sanavarasto laajenee päivittäin, sen sijaan lauseista ei ole vielä tietoakaan. Neuvolasta katsoivat parhaaksi passittaa meidät puheterapeutille, siellä ollaan nyt käyty pari kertaa.

Viime käynnillä ehdimme hiukan keskustella toimenpiteistä, aikaisemmilla käynneillä tunnin aikamme on vierähtänyt loppuun erilaisten palapelien ja kuvatehtävien kimpussa. Puhe tosiaan on jonkin verran normaalista myöhässä. Periaatteessaahan ei kaksivuotiaan puhumattomuus ole sinänsä vielä ongelma, mutta jotta tulevaisuudessa vältyttäisiin suuremmilta ongelmilta, Stellalle tullaan suunnittelemaan tukipaketti. Tarkoitus on toisaalta tukea kielen kehitystä, toisaalta tarjota tytölle vaihtoehtoisia tapoja ilmaista itseään, niin, ettei ilmaisukeinojen puute aiheuta suuria turhautumia ja johda muihin ongelmiin (esim. kavereiden lyöminen). Todennäköisesti tukipakettiin kuuluu ainakin pieni lisäpanostus hoitohenkilökunnan osalta Stellan hoitopaikassa, eli tytöllemme lasketaan hivenen isompi murto-osa hoitohenkilökuntaa kuin normaalisti kaksivuotiaille, sekä Pic-kuvat (samankaltaisia kuin PCS-kuvat) kommunikaatiota tukemaan. Vanhemmilta on tilattu maksimaalisesti satuja, puhetta, riimittelyjä - mitä tahansa joka kannustaa ja innostaa Stellaa avaamaan sanaisen arkkunsa.

March 11, 2008

Raaskiikohan tässä enää naamaansakaan pestä…

Inger | Kategoriat: Stella

Stella on vaihtanut iltatemppuilun (okei, on sitäkin vielä, mutta vähemmissä määrin) luonteelleen sopivaan, rajuun mutta hellyyttävään suutelurutiiniin. Iltasadun jälkeen kiivetään sänkyyn ihan mutisematta, rinnalle kerätään tärkeimmät pehmot ja sitten äiti komennetaan suudeltavaksi. Sitten seuraa moiskautussessio, joka jättäisi poskisuudelmia pursuavan italialaisen mammankin seisoskelemaan nolona nurkkaan. Miltei väkivaltaisella innolla Stella takertuu hiuksiin, vääntää ja kääntää ja suutelee huolella äidin kummatkin posket, joskus bonuksena myös leuan ja otsan.

Äskeisen hyvänyöntoivotuksen jälkeen lastenhuoneesta käveli takkutukkainen ja rajattoman onnellinen äiti. Kuukausi sitten sai aina suudellessa pelätä poskeen iskeytyviä hammasriviä. Nykyään ei tarvitse olla yhtä varuillaan, vaan voi nauttia täysin rinnoin pienen lapsen hellyydenosoituksista. Ja onhan se niin ihanaa! Posket täynnä pikkuisia pusuja.

March 4, 2008

Stella näkee unta

Petri | Kategoriat: Stella

Stella näkee unta ja sanoo: “ääää ääää. Ite”. Samalla kädet huitovat jotakuta pois.






















Get free blog up and running in minutes with Blogsome | Theme designs available here